.

.

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ai niin: pihamaan juhlapäivän ja illan kukkasia:)

 Ihan kakista ei toki kuvia otettu, mutta joitakin helteisen päivän ja illan otoksia tässä. Kyllä kesä on ihanaa aikaa:)





Maljakossa sarviorvokkeja ja keijuangervoa. Kohta saadaan PALJON erikokoisia ja sävyisiä kehäkukkia ja auringonkukkia maljakoihin. Istutimme myös pensashanhikkeja ja keijuangervoja lisää. Kukkaloistoa siis piisaa syksyyn saakka.
 
Rasavilli

ps: Jokin juttu on nyt menossa noissa verenpisarakuvissa. Kuva tuli tuplana ja jättikoossa, eikä suostu muuksi muuttumaan vaikka mamma tekisi mitä. TSOOORI!

Rippijuhlat, kuvapläjäys


Meillä vietettiin keskimmäisen rippijuhlia sunnuntaina ihan uskomattomassa helteessä! Rippilapsi oli kaunis kuin kukkanen valkoisessa pitsimekossaan ja kiharoissaan ja me muut hikoilimme urakalla. Mametsu teki tarjottavia ja asetteli kukkakimppuja vielä viimehetkeen saakka, mutta kaikki oli valmista ajoissa. Tässäpä vähän kuvakoostetta tarjottavista ja vähän muustakin:)

Gluteeniton mustikkatäytekakku, jossa sisällä itse tehtyä vanilijamoussea ja mustikkahilloa. Päällä Vanilajamoussea ja pensasmustikoita. NAM!
 

Mansikkakakku samoin periaattein, mutta mansikkamousse ja mansikka täytteillä ja koristeilla.
Tässä näkyy muitakin makeita: itseleivottuja Wilhelmiina- ja smarties pikkuleipiä, toscapiirasta, tuulihattuja, marenkeja. Lisäksi tarjolla oli suklaaunelmakakkua, prinsessakakkua ja kääretorttua sekä vadelmaruusupipareita.
Suolaisissa luotimme lohi- ja kasvisvoileipäkakun (Huovisen leipomo) lisäksi Marjalta saadun reseptin mukaan leipastuun sipulipiirakkaan (toimii aina, kiitos Marja!) ja taco-piiraisiin.

Tarjolla oli myös ruokaisaa salaattia. Juomana meillä oli mehua ja limpparia sekä kahvia ja teetä. Kylmien juomien pöydän laitoimme erikseen, samoin teepöydän. Toimi erittäin hyvin näin.
Koska sää oli upea, vieraat ja minä viihdyimme etupäässä pihan puutarharyhmillä tai parvekkeella. Helle tuntui kropassa vasta illalla, jolloin urvahdin kaiken paijaillun ja huomion jälkeen ihan totaalisesti. Niin kyllä teki mametsukin, jonka jalat muistuttivat pullataikinaa.
Juhlien kukkasina olivat erilaiset liljat, jota oli sitten pöytien lisäksi myös vessassa ja portaikkoa koristamassa.Tekstiileissä etsittiin samoja värisävyjä. Pihassa kukkivat sarviorvokit, keijuangervot, ruusut, tuoksuherneet, kehäkukat ja samettiruusut. Auringonkukat eivät vielä ehtineet!
Meillä jatketaan vielä juhlien jälkifiiliksissä oleilua, sillä osa pitkänmatkan sukulaisista jäi meille vielä kesäloman viettoon. Vilskettä riittää, kun lapsukaiset pelaavat palloa ja pyytelevät kyytejä uimarannalle. Mukavaa!
Keskimmäisen päivä oli kaikinpuolin ihana ja tyttö onnellinen. Hän sai kummitädiltään todella kauniin Kalevala rippiristin ja toiselta kummitädiltään yhteisen shoppailu- ja hotellimatkan valitsemaansa suomalaiseen kaupunkiin. Tätä reissua tyttö odottaa ihan valtavasti, sillä tyttö ja kummitäti ovat tosi läheisiä. Ihan sattumalta ostivat hyvin samanlaiset valkoiset pitsijuhlamekotkin!
 
Kyllä juhlien järjestäminen on mukavaa, vaikka vähän se mametsu aina ressaa välillä turhaan...
Ensi keväänä meillä päästään juhlimaan taas isosti, kun esikoinen pääsee ylioppilaaksi. Mamma ja esikoinen suunnittelevat jo nyt tarjoilua. HASSUA!!
 
Näihin kuviin ja tunnelmiin (lähden lomalaisten kanssa pihalle): RASAVILLI

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Helteinen Helsinki




Heissulivei vaan kaikille! Täällä reissunainen Rasavilli:) Käväisin perheen kanssa Hesassa ja olin ihan hotellissa yötä. Automatka meni  loistavasti, mutta edellinen hotellireissu oli päässyt jo unohtumaan. Alkuun siis hieman säikähtelin kaikenmaailman portiakosta kuuluvia tapsutteluja ja jutteluja. Pian kuitenkin rauhoituin tuttujen lelujeni ja ruokakuppieni äärelle. Juu ja oli kiva nukkua hotellin iihanan puhtaissa ja valkoisissa lakanoissa.
Perhe ei keskittynyt nukkumiseen vaan kävi kasvitieteelisessä puutarhassa ihastelemassa jättilumpeita ja muita uskomattomia kasvikaunokaisia.


Mustikkamäen kautta he olivat suihkaisseet myös Korkeasaareen, jossa kuulemma saukko oli näyttänyt aivan minulta?!?

Riikinkukoilla oli ollut vauhti päällä ja näitä koppavia pörhistelijöitä (heilastelijoita) oli kuulemma ollut vähän joka kulmalla.


Onhan niillä toki komea höyhenpuku. Mamma varmaan oli juossut kameran kanssa joka elukan luona, sillä illalla sen jalat olivat tosi kipeinä. Helle oli tehnyt tepposet, vaikka mametsu vannoi juoneensa litratolkulla karpalowichyä. No, isäntä ja muksut olivat kyllä ihan yhtä hikisiä ja punakoita.
Minä en käynyt oikeastaan muualla kuin paikallisissa koirapuistoissa ja Käpylässä. Siellä joksentelinkin pitkin Taivaskalliota ja nautin kybällä.
 
Helsinki on oikeastaan ihan mukiinmenevä paikka. Näin totesivat mamma ja esikoinenkin leveästi hymyillen ostoskassiensa takaa. Mukaan oli tarttunut monenmoista, jota ei meiltä asti löydy. Niin ja pakko juoruta: mamma osti TAAS serviettejä jemmaan:) Viikonloppuna meillä on sitten rippijuhlat ja niihin leivotaan nyt urakalla. Kuvia ja kuulumisia on siis tulossa!!!
 
Rasavilli

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kaikenkarvaisia kesävieraita


Onpas ollut ihanan helteinen viikko! Helle taisi pehmittää pienen oravankin pään, sillä tämä ylettömän kesy vipeltäjä temppuilee pihallamme alvariinsa. On se niin söpö, etten viitsi sille edes haukahdella:)

Viikolla juhlistimme nimppareita ihanalla mansikkakakulla ja kestitsimme mukavia kesävieraita. Minullakin on ollut herkkuja riittämiin ja mikä parasta: mummi toi taas nakkeja.



Mametsu yrittää ikuistaa pihan kesäilmettä, jotta sitten talven pimeinä kuukausina muistaisi elävästi kaiken ihanan.

Näitä otoksia on jo vähän joka kulmalta ja näkisittepä kaikki ne kukkien kuvat. Huh ja hei!
Sisäällä ollaan saatu myös jotain aikaiseksi. Meille on tulossa kuun vaihteessa keskimmäisen rippijuhlat ja niiden myötä mukavasti vieraita. Olkkariin piti saada lisää kahvittelupaikkoja ja sohvaa käännettiin jälleen kerran. Lisäksi mamma kävi ostamassa Anno-tarjotinpöydän. Sen voi sitten kemujen jälkeen siirtää vaikka siihen tulevaan, isompaan kasvihuoneeseen. Siis jos raaskii. Pöytä nimittäin toimii aika hitsin hyvin juuri tuossa!!!

Mattoja uusittiin myös. Mamma löysi netistä Rugvista-mattoliikkeen ja onnistui bongaamaan sieltä juuri meille sopivat lattianpeittimet. Lokki-valaisimen mamma ja isäntä ostivat pitkän harkinnan jälkeen myös. Ne ovat sopineet, että joka vuosi ostetaan pari klassikkojuttua. Nyt oli vuorossa Lokki ja seuraavaksi listalla kilpailevat string-hylly tai Eamesin keinutuoli. Hassuja nuo immeiset.


Alennusmyynnistä puolestaan löytyi riippumatto, jossa jopa mamma hölläilee. Se nukahtikin yksi päivä tuohon mattoon ja minä olin tietysti sen vieressä kölläilemässä. Heräsimme siihen, että isäntä kysyi hieman huolestuneena: oikeastiko te nukutte?

Odottelemme täällä vielä lisää kesävieraita ja laittelemme juhlia varten paikkoja kuntoon. Mamma ja keskimmäinen leipovat, isäntä parturoi nurmikkoa, esikoinen ahertaa kesäduunissa, kuopus futaa ja minä, minä olen työnjohtaja.

Ihanaista, aurinkoista tulevaa viikkoa! Postailemme taas pian:)
 
Rasavilli

lauantai 5. heinäkuuta 2014

AAAAAATSHIIII!


Terveisiä täältä sairastuvalta! Minun mammani, joka ylpeilee sillä, ettei ole koskaan pois töistä sairastumisen vuoksi, makaa nyt ka-ma-las-sa lentsussa. Isäntä potee samaa tautia. Taudinkuvaa oikeasti pehmittäisi se, että potilaat malttaisivat levätä. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä monenmonituisen sateisen ja kylmän viikon jälkeen KESÄ palasi tänne pohjoiseen i dag!!! Isäntä ja emäntä koikkelehtivat puolikuntoisina päivän pihalla ja nyt ne sitten tursaa ja köhii niin, että minun täytyi siirtyä keskimmäisen huoneeseen yläkertaan nukkumaan. Terkut vaan keskimmäiselle sinne Espooseen: vuoteesi on ihana:)

Esikoinen uskoo hedelmien parantavaan voimaan ja nyt mametsu ja isäntä rouskuttavat sipulista lähtien kaiken viherjöivän nassuihinsa. Ja sitten ne keittelevät niitä kammottavan hajuisia yrttilitkuja. Yök!

Tänään pihamaa puhkesi kukkaan. Hipparoin mamman perässä puutarhakierroksella ja nuuskin kukkasia punanenäisen mametsuni puolesta. Meidän molempien suosikkikukka on tämä ihana pioni.
 

Eikä orvokkien huumaavaa tuoksua voita mikään. Sitäpaitsi sarviorvokit ovat kovia leviämään siemenistä. Mamma on lapsellisen innostunut siitä, että ne löytävät tiensä yhä uusille alueille pihallamme.
 

Juhannusruusun eka kukka aukesi tänään myös. Ruusut ovat ihan täynnä nuppuja, mikä on kyllä ihana juttu. Viime vuonna ne kukkivatkin jotenkin vaisusti. Ehkä kanankakka teki terää?

Tuoksuherneet istutimme mametsun kanssa toukokuussa, mutta kiitos lumisateiden, ne ovat vielä kaukana kukkimisvaiheesta. Tarkoitus oli saada pihalle paljon kukkasia keskimmäisen rippijuhlapäiväksi. Letspäti sii, miten käy.

Värikoodi on pääosin valko-kelta-sininen, mutta pioni saa ihan rauhassa kukkia keskellä pihaa pinkkinä. Keltaista tulee paljon, jahka nuo kymmenet auringonkukat saataisiin kukintavaiheeseen. (Tässä kuitenkin samettiruusuja.)
 

Sisälle haettiin puutarhalta myös kukkelikuita eilen tuttuun perjantaitapaan. Eilen ne olivatkin tarpeen, sillä sää ei vielä ollut näin upea ja isäntäväki oli tosi tympeissään lentsustaan.

Tällaista täällä on näin launtai-iltana. Isäntä ja kuopus katsovat vielä fudista ja mamma aikoo selata pari sisutuslehteä ennen nukahtamistaan. Ne ovat isännän kanssa suunnitelleet ensi kesänä mahdollisesti käynnistyvää isompaa remppaa, joten hyvät ideat ovat nyt tarpeen.
 
Kuulostellaan taas pian! Rasavilli