.

.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Taukoterveiset


Villa Kardemumman hiljaiselo loppuu nyt tältä erää tähän. Tauko ei ollut suunniteltu, mutta kirjoittelu vain unohtui kaiken muun puuhastelun keskellä. Eilen sitten mamma muisti, että meillähän on muuten se blogikin! Kiva, kun olette käyneet tsekkailemassa. Nyt olette vierailleet sivuillamme jo 3300 kertaa. Kiitokset siitä! Mutta nyt siitä puuhastelusta.

Mamma sai vihdoin tarpeekseen työhuoneen karseista tapeteista ja aloitti rempan.

Kaikki on nyt ihan yhtä kaaosta, sillä työhuoneremppaa edelsi alakerrassa pojan huoneen ja vanhempien makkarin vaihto.


Siinä välissä ollaan ehditty juhlia keskimmäisen 15v-synttäreitä sushin ja prinsessojen avulla.

Poika on kotiutunut hyvin uuteen huoneeseensa. Isännän ja emännän makuhuoneratkaisu on väliaikainen, koska ensi kesänä iskee se THE REMONTTI. Siihen saakka mamman pitäisi kestää karmivan kärsineitä makkarin tapetteja. Paitsi, entäs jos ne tapetoisi uusiksi sittenkin itse....
Välillä olemme myös kuivanneet banskua, mangoa ja mansikkaa. NAM!
Keskimmäinen lähtee kohta viikoksi pohjoiseen vaeltamaan, joten kuivamuonaa tarvitsee nyt joku muukin kuin minä:)


Tällaista siis tältä erää. Kunhan nuo hommat pikkuisen rullaavat eteen päin, pistämme kuvakavalkaadia tulemaan. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus maalata työhuoneen seinät, mutta tapetointi taitaa jäädä sitten seukkis viikonlopulle.

Nautitaan ihanasta, lämpimästä syksystä!
 
Rasavilli ynnä mamma

2 kommenttia:

  1. Mukava, kun palasitte tauolta. Millaosta tapettia seiniin on tulossa? Olen haaveillut tapettien uusimisesta, mutta valikoima on niin suuri! Hyvät ideat olisivat tervetulleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoima on tosiaan liiankin suuri! Meillä on alunperin ollut noin kymmenestä tapetista kunnon näytepalat. Nyt potentiaaliset seinänpeittäjät on karsittu kolmeen. Mukana on pari Vallilaa ja yksi " musta hevonen". Ne ovat sinitarralla seinässä kiinni ja katselemme niitä hyvin kriittisesti. Laitan kuvia tulemaan, kunhan ehdin.

      Poista