.

.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Näin sydämeeni joulun teen- 1. adventti


Tämä aamu toi mukanaan hetkeksi auringonpaisteen jopa meille Oulun korkeudelle. Metsälenkillä oli ihana käydä ja nauttia luonnon rauhasta pikkupakkasen huuruttamassa maisemassa.

Kotona sytyttelimme ensimmäisen adventtikynttilän ja aloitimme laskeutumisen Jouluun. Meidän Joulun aloitukseemme kuuluu myös se, että matkaamme mamman vanhempien luokse maalle. Mamman isä on eläkkeelle jäänyt, julkisiakin taideteoksia ja veistoksia tehnyt, minun rakas "makkara-ukkini", joka valmistaa joka joulu oman jouluseimen heidän talonsa pihamaalle. Vaikka mamman isällä on sydänvika ja reuma, tämä taideteos valmistuu kuin nakutettu ajoissa valisemaan kylänraittia.


Hahmot ovat sellaisia 130 cm korkeita ja kokonaisuus näyttää todella vaikuttavalta hämärässä. Seimiasetelman lisäksi koko mummila on täynnä taidetta ja jotenkin jouluna siellä tiivistyy "satumainen, joulunhenki". Turha kai mainitakkaan, että ukki on myös loistava leipuri, joten silmänilon lisäksi mummilassa on myös tuoksuja ja vatsan iloja. Eikä pientä koiraakaan unohdeta koskaan. Siitäpä juuri nimitys "makkara-ukki". Siinä ei kuulkaa reuma paljon estele, kun me ukin kanssa leikimme makkarapiiloa. A-luokan nakeilla, totta kai!
Mamma kertoi, että kun hän oli vielä lapsi, kaikki mummilan ikkunat maalattiin "pullomaaleilla" jouluksi ja niihin asetettiin valot. Kerran yleisradion toimittaja oli oikaissut kylänraitin läpi matkalla Ouluun ja lyönyt jarrut pohjaan mummilan kohdalla.
Suorassa lähetyksessä hän oli sitten kertonut löytäneensä todellisen joulun, täältä metsän keskeltä, uskomattoman kauniista kodista:)
 
Ihanaa joulun aikaa kaikille, myös rakkaalle "makkara-ukille" / mamman isälle!
 


10 kommenttia:

  1. Mistä löytyy tällainen jouluseimi Oulun läheltä? Saako sitä käydä kylän raitilla ohimennen katsomassa? Tosi tunnelmallinen.

    VastaaPoista
  2. Ohoh, tuo jouluseimi on varmasti upea nähtävyys :) Terv Liisa

    VastaaPoista
  3. Upea seimi! Jotkut ne osaa.
    Hyvää adventtia toivottaa Pia Tampereelta

    VastaaPoista
  4. danke für die wunderschönen bilder und inspirationen, einen schönen 1. advent wünscht angie

    VastaaPoista
  5. Kiitokset kaikille kommenteista ja nautitaan nyt täysin palkein joulukuusta:)
    Laittaisitko anonyymi 1 minulle sähköpostia, niin kerron koordinaatteja seimelle.

    VastaaPoista
  6. Liityin myös jäseneksesi. :) Mukavaa joulun odotusta! Kaunis tuo maisemakuva! terkuin Kaisa/ Villa Murunen

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa mukaan!
    Ihanaista joulun aikaa myös sinulle:)

    VastaaPoista
  8. Oi miten paljon ihania kuvia! Tuo seimi on kyllä kaunis!
    Mukavaa, että sait selvää tähtinauhan ohjeista ja onnistuit!
    Kaunis nauha tuli ja nuo valot sopivat siihen hyvin! :)

    VastaaPoista
  9. Heipä hei, tutustumassa blogiisi ja kurkkaamassa seimeänne. Hienolta näyttää molemmat :)
    Oikein mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista