.

.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

7- Kysymystä ja sen seitsämän vastausta:)



Sain "Kotoilua Mäkelässä"- blogin Annelta mukavan, seitsämän kysymyksen haasteen. Kiitos Anne! Toivottavasti jaksatte lukea vastaukseni loppuun saakka:) Ja huom., lopuksi haastan uudet bloggaajat mukaan saman pohdinnan äärelle.

1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi?

En ole mikään huippukokki, mutta pidän ruuanvalmistamisesta ja erityisesti uusien reseptien kokeilemisesta. Meillä syödään päivittäin aamiainen, päivällinen ja iltapala yhdessä kuulumisia vaihdellen.
Sunnuntaisin katamme pöydän aina hienommin ja valmistamme myös jälkiruuan.
Uskon vahvasti sanontaann "FOOD IS LOVE". Nautin kovasti perheen yhteisistä ruokailuhetkistä keskusteluineen. Keittiönpöydän ääressä käydään aina parhaat ajatustenvaihdot ja ratkaistaan poliittiset ongelmat ilmastonmuutoskysymyksiä unohtamatta:)
Oman haasteensa kokkaukseen tuovat gluteenittomuus ja esikoisen kasvisruokavalio. Innokkaana kokeilijana olen kuitenkin tottunut soveltamaan ja juu- hyvää on!
Bravuurini on Kana Cacciatore, Moussakka ja leivonnaisista New Yorkin juustokakku ynnä Jamie Oliverin mutakakku. Osaan myös valmistaa hyvää pestolohta ja lampaanpaistia...


2. Mitä muuta harrastat kuin bloggaamista?

Luen paljon. Yleensä paria kirjaa ynnä lehtiä limittäin, lomittain ja rinnakain. Meillä on lehtikori jopa vessassa, sillä meillä lukevat kaikki.
Pään tyhjennän juoksemalla. Elimistöni vaatii säännöllistä puhdistautumista ja se onnistuu parhaiten raivokkaalla hikilenkillä. Tosin, tänään tein märän lumen lumityöt ja se tuntui ajavan saman asian. Olo on kevyt ja onnellinen. Pidän myös joogasta, mutta en ole löytänyt itselleni sopivaa (lue: sopivan hintaista) joogasalia. 
 Lisäksi harrastan  pihan hoitamista ja remppailua. Viimeksi tapiseerasin ja maalasin koko alakertamme intoa puhkuen.

Oma perhe tietää minusta myös toisen puolen: suunnittelen, pähkäilen ja pohdin asioita liiankin pitkälle. Niin ja rakastan sanoilla kikkailua ja kunnon palopuheita! Tarpeen vaatiessa voin "laulaa suohon" useimmat ihmiset. Onneksi ikä on tuonut harkintakykyä ja viisautta, jopa minulle:)

3. Unelma-ammattisi lapsena ja miten haaveille kävi?

Näyttelijähän minusta piti tulla. Harrastin näyttelemistä aktiivisesti vuositolkulla ja olin jättämässä lukiota kesken päästyäni erääseen oppilaitokseen "näyttämötyön"-linjalle. Haave jäi, kun ymmärsin, että minua kiinnostaa niin moni muukin asia tässä maailmassa. Tajusin myös, että moni mielenkiinnonkohteistani vaatii jatko-opiskelua. Lähdin yliopistoon opiskelemaan ja päädyin  työhön, jossa saan yhdistää tietoa ja tunnetta päivittäin. Olen tyytyväinen valintoihini, vaikka joskus mietinkin, millainen ihminen minusta olisi kasvanut luovalla alalla?

Omat lapsemme ovat kaikki luovia eri tavoilla. Odotan innolla, millaisia polkuja he tulevat valitsemaan.


4. Sisustuksesi kulmakivet? Värit, materiaalit, tyyli- vai joku muu?

Varmaankin se joku muu... Tiedän tarkasti, mitä haluan, mutta sitä ei välttämättä ole olemassakaan. Nautin muotoilusta, mutta en halua desing-kuvastoa kodistamme. Olen esteetikko, mutta haluan, että jokainen perheessämme tuntee kotimme omakseen. 
Nyt makustelen uutta, vaaleaa ilmettä kodissamme. Mietin, miten se saadaan hengittämään...

5. Millainen on musiikkimakusi ja onko sinulla lempiartisteja?

Olen musiikin suurkuluttaja. 
Pidän esim.: Rajaton, Scandinavian Music Group, Bo Kasper´s orcestra, Gold play, Tom Odell, Andrea Bocelli sekä vanhasta kunnon Jazz musiikista. Myös Sade Adull pehmeine souleineen saa minut hyrisemään.
En pidä: iskelmät, humppa, heavy-musiikki. 
Valitan, en vaan kertakaikkiaan ole näihin oppinut ja yritystä on ollut! Kuunnelkaa te muut minunkin edestä. Musiikki tekee hyvää.

6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla tai vuosikymmenellä eläisit, minkä valitsisit ja miksi?

Pidän elämästäni juuri nyt. TOSIN, jos saisin valita, asuisin ja eläisin perheeni kanssa mieluummin Välimeren rannalla. Kärsimme pimeästä talvesta ja kylmästä koko perhe. Lisäksi olemme niin tummia, että sopeutuisimme vallan hyvin etelämmäksi. Meniköhän haikaralla suunta sekaisin, kun pudotteli meidät tänne pohjoiseen?
7. Pakopaikkasi- onko sinulla sellaista ja jos on, niin mikä?

Lähin pakopaikka ovat kirjat. Niissä arki unohtuu ja tarina vie mennessään. Konkreettinen pakopaikka on pururata, mutta ihan kaikkein parhaiten irrottaudun arjesta matkoilla.
Rakastan Englantia ja olen reissannut siellä useampaan otteeseen yksin ja perheen kanssa. Voimme vallan hyvin syödä joka aamu puuroa ja marjoja ja jättää huvipuistot väliin, kunhan pääsemme parikertaa vuodessa (ainakin) koko poppoolla maailmalle. Ihanaa, kun lapset ovat jo niin isoja, että reppureissut onnistuvat loistavasti. Ja todellakin: kaupunkiloman tarvikkeet täytyy mahduttaa kettureppuun! Yritämme siirtää lapsillemme "passi ja hammasharja"- matkustelun taitoa. Hyvin olemme onnistuneet ja isommat tytötkin ovat reissanneet jo vaikka ja missä.
 Aurinkomatkat ovat sitten asia erikseen. Silloin otetaan koko kapsäkkiarsenaali käyttöön.

Koti on maailman paras paikka ja siellä olevat rakkaat pitävät arjen hyvinvoinnista huolta. Elämä on hyvää juuri näin.
Nyt heitän haastekapulan samoilla kysymyksillä seuraaviin, ihaniin blogeihin:

FRU FRIIDA
PÄIVÖLÄN PAISTE
ARTUN TASSUNPAINALLUKSIA

Ihanaista loppu viikkoa teille kaikille!

Rasavilin Mametsu



18 kommenttia:

  1. Täällä ilmoittautuu samanlainen lukija kuin sinäkin; oma kirjansa keittiössä, oma olkkarissa, oma makkarissa. Sitä kirjaa luetaan mikä sattuu missäkin huoneessa olemaan. Joskus tulee joku niin hyvä kirja vastaan, että se on pakko lukea yhdeltä istumalta ja sitä luetaan sitten huoneesta riippumatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sinulla myös taipumus uppotua kirjoihin niin, että käyt koko tunneskaalan juonen edetessä läpi? Luin kerran vuosia sitten historiaan sijoittuvaa jännäriä niin antaumuksella, että olin saada halvauksen, kun ovikello soi. Jouduin keräämään itseäni muutaman hetken, ennen kuin tajusin avata oven:)

      Poista
  2. Kiva postaus! Piti heti kurkistaa tuo kanaruoka resepti :) Kuulostaa namilta :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa lukea näitä vastauksia kysymyksiin!
    Oppii ihan uutta ihmisistä!

    VastaaPoista
  4. Ja näihin on myös kiva vastailla:)
    Haastan muuten näin jälkikäteen mukaan myös Dancing clouds and more- blogin.

    VastaaPoista
  5. Kiva oli lukea sinunkin vastauksesi! ♥

    VastaaPoista
  6. Kiitos vastaamisesta:) Oli kiva lukea tämä..Näistä oppii tuntemaan bloggaajia paremmin.Ihanalta kuulostaa teidän kokkailut ja yhteiset ruokahetket-niitä meilläkin arvostetaan.

    VastaaPoista
  7. Vastausten myötä on mukavaa ja hauskaa tutustua vähän lisää blogin kirjoittajaan! Matkustaminen on ihanaa :)
    Rasavillikin siellä kuvassa tähyää hauskasti istuen :))) Eipä ole kodin voittanutta <3

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus :) terkuin Liisa

    VastaaPoista
  9. Kiitos haasteesta! Yritänpä ehtiä ottaa osaa! :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin pakoilen kirjoihin. Pururataa olen vältellyt tyhmästi viime aikoina, mutta kyllä vaan sinnekin on nyt pakko hinautua :)

    VastaaPoista
  11. Kun kevätaurinko alkaa lämmittää, on ihana aloittaa juokseminen. Asfalttipläntit oikein kutsuvat lenkkarien pohjia!

    VastaaPoista
  12. Voi apua, ihan kun olisi omia vastauksia lukenut...meitsikin suunnittelee tasaisin väliajoin muuttoa Etelä-Ranskaan ja Enkkua oon fanittanut ala-asteelta lähtien. Juoksulenkit ja joogakin uppoavat :-)
    Onneksi täältä pimeästä pohjolasta pääsee tasaisin väliajoin maailmalle. Juoksulenkki aamuisella promenadella Nizzassa käy kyllä mistä tahansa terapiasta! (Ja mieluusti laitan kanssa rahani matkusteluun esim. Jatkuvan shoppailun sijaan).
    Tiina

    VastaaPoista