.

.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Blingbling Pääsiäinen


Tänä vuonna emme kylväneet ohraa pääsiäiseksi. Ajattelin, että se kuihtuu kuitenkin pois sinä aikana, kun matkaamme Roomaan. Joitakin traditioita meillä kuitenkin on, joista emme luovu, vaikka pyhät viettäisimmekin jossakin muualla. Yksi niistä on tämän veikeän pupun saapuminen sohvalle. Tämä on kuulkaas siitä outo pupu, että se munii suklaamunia. Näin ainakin lapset päättelivät pieninä. Pupun myötä kun kotiin alkoi ilmestyä arkiaamujen iloksi koko pääsisäisviikon suklaamunia mitä ihmeellisempiin paikkoihin. Pupu on tosi ahkera. Esikoinen on jo 19-vuotias ja pupu sen kus munii! (Psst. tulee munimaan myös sillä aikaa kun Roomailemme:))




Juu ja sitten on nämä Indiskasta vuosien aikoina kerätyt blingbling-munat!
 


Ilman näitä ei vain pääsiäinen tule. Näitä on perheen kanssa osteltu Luulajasta, Tukholmasta, Helsingistä... jokaiseen liittyy joku kiva muisto yhteisestä pääsiäsireissusta.

Onhan nämä vähän hassuja, mutta jotenkin tykkään tuosta överöklumeluurista!

Lopuksi oli ihan pakko kuvata ilta-auuringon leikki aurinkoisen oranssilla pinnalla. Kaunista!
 
Keväisin terveisin: Rasavilin mametsu

23 kommenttia:

  1. Kiva tuo pupu! Siis aivan ihania nuo sinun pääsiäismunasi. Muistuttavat minun tekemiäni hieman :) Mukavaa matkaa ja toivottavasti siellä ovat säät suotuisat. Ja käypä blogissani, siellä on sinulle jotain!!!! Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt selkeästi onnenjyväsiä taskuissa:) kiitos Liisa!

      Poista
  2. Ihana pupu ja munia!
    Värejä kyllä kaipaa tähän ainaiseen harmauteen ja kylmään. Minäkin tänään juoksin keltaisten juttujen perässä.
    Ihanaa pääsiäisviikkoa ja pääsiäistä!
    -päivi-

    VastaaPoista
  3. Ihana tarina ja perinne pupulla <3
    Kauniita blingbling-munia, joilla jokaisella tarina kerrottavanaan.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä munat ovat siitäkin hauskoja, että isot aukeavat ja niihin mahtuu hurjasti pääsiäiskarkkeja!

      Poista
  4. Voi, miten suloinen pupu ja hauska tarina siihen liittyen! :) Kivoja, vähän erilaisia blingbling pääsiäiskoristeita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ei taideta enää Indiskassa myydä. Minä ihastuin aikanaan juuri näihin erilaisiin pääsiäisväreihin munissa.

      Poista
  5. Oi että, nämä värikkäät blingbling munat ovat tosi kauniita!

    VastaaPoista
  6. Upeita munia! Ihanaa pääsiäisen aikaa ja Rooman matkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja aurinkoa yritän tuoda matkalaukuissa tänne Oulun harmauteen;)

      Poista
  7. Kivoja nuo pääsiäismunat! Ei mene mielestäni överiksi ollenkaan jos vielä jokainen on keräilty muistoksi. Kauniita ovat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nämä vekkuleita ja toivat mukavaa särmää muuten vaaleaan kotiin.

      Poista
  8. Hyvää matkaa Roomaan. En o le kade, en ;)

    VastaaPoista
  9. Hauska pupu teillä :-) Nuo bling bling munat on hienot.
    Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koira on varmasti yhtä innoissaan reissusta kuin mekin. Rasavili saa hoitajat ja koirakavereita kotiinsa. Herkkujakin on tiedossa, joten myös sillä on luksus pääsiäinen edessä.

      Poista
  10. Oi mitä ihania BLING BLING munia :) Tuo Rooma kuullostaa erittäin ihanalta tälläisenä räntäsade päivänä varsinkin :) Ihanaa reissua <3

    VastaaPoista
  11. Kiitos! Me täällä jo pakkaillaan ja kirjoitellaan ohjeita koiranvahdille. Ihana päästä aurinkoon:)

    VastaaPoista
  12. Juurikin ihanat nuo bling bling munat. Hauskaa matkaa Roomaan.

    VastaaPoista
  13. Tulin heti katsomaan ja onhan nuo ihanat blingbling munat! Mukavaa pääsiäistä! :)

    VastaaPoista