.

.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Äkäsen äidin haastee





                      Aurinkoista aamupäivää teille kaikille!

 
 
Sain jokin aikaa sitten Äkänen äiti- blogista haasteen kertoa blogini taustoja ja syitä sille, miksi ylipäätään bloggailen.


(Kuvat ovat muuten tältä aamulta ja juuri nyt paistaa ihanasti aurinko!)
 
Blogini alkoi pakotetusta tarpeesta tutustua sosiaalisen median saloihin henkilökohtaisesti. Kieltäydyin jyrkästi Facebookista. Sitten muistin blogit. Olin siihen aikaan innokas "Jeppusilla" ja "Anrinko"- blogien seuraajaa ja ajattelin, että voisin kokeilla bloggailua ja harjoitella vähän siinä samassa SOME-kulttuuria ja toisaalta myös tätä teknistä puolta. Tarkoitus oli testata toimintaa puolesta vuodesta vuoteen, eikä sivuilleni päässyt edes kirjautumaan aluksi lukijaksi. Postaukset tein Rasavili- koirani nimissä ja blogi oli lähinnä  minun henkilökohtainen oppimisprosessini, mutta, mutta... 




mitäs tapahtuikaan? Bloggailu osoittautui mielenkiintoiseksi harrastukseksi, josta innostuinkin ihan kunnolla. Olen pitänyt koko pienen ikäni päiväkirjoja ja ruuhkavuosien kourissa se osoittautui taakaksi. Bloggailu on ollut viimeisten vuosien aikana tapani myös kirjata ylös arjessamme tapahtuneita asioita. EI TÄTÄ ELÄMISEN VILSKETTÄ MUUTEN HAHMOTTAISI!
En ole ottanut tästä kirjoittelusta missään vaiheessa minkäänlaisia paineita. En kyttää sananmuotoja tai pilkkuvirheitä ( työssäni kyttään, uskokaa pois!). Annan tajunnanvirran pulputa positiivisessa tahdissa- vapauttavaa! 
 
Pari kertaa olen ollut aikeissa lisätä blogiin henkilökohtaisempaa materiaalia kuvien/tekstien muodossa, mutta vielä toistaiseksi uskallukseni ei ole riittänyt. Ehkäpä tulevaisuudessa?
 
Tällä hetkellä tunnen kokonaisvaltaista bloggailukutkutusta ajatellessani tulevien viikkojen tapahtumia. Luvassa on tyttöjen viikonloppu Turussa, työmatka Helsinkiin (ostoslista on mukana!) ja kaikki nämä ihanat joulunvalmisteluun liittyvät asiat! Ihanaa, mahtavaa, superia!
 
Rönsyilevän esteetikon lisäksi minussa asuu waltavan ISO ja innokas jouluihminen. Ehkä tässä kiteytyykin koko blogini kivijalka: rönsyillään estettisesti elämästä nauttien:)
 

5 kommenttia:

  1. Aika tavalla samalta kuulostaa. Joulublogista haaveilin jo vuosia sitten, mutta jostain syystä sellaista ei vieläkään mulla ole.;D Ehkä vielä jonain jouluna!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Tulen täällä käymään aina niin mielelläni. Täältä saa hyvää mieltä ♡

    VastaaPoista
  3. beautiful, so glad you have your blog!
    x

    VastaaPoista
  4. Hyvä postaus. Itse en ole kovin hyvä kirjoittamaan, joten olen löytänyt videoiden tekemisen mukavaksi puuhaksi.

    VastaaPoista
  5. Voi tämä oli mukava lukea sinusta! On hienoa kun kerrotaan blogin historiaa. Mistä kaikki sai alkunsa ja mitä mahdollisesti on tulossa tulevaisuudessa. Kuvatkin on niin kauniita♡ :) On jäänyt kiireiden takia blogien lukeminen tauolle. Kiva lueskella juttujasi :D

    VastaaPoista