.

.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Lisää Turun joulustelua


Olen menettänyt koko jouluisen sydämeni Turulle. Pahoittelen siis Rovaniemi!



Lumesta ei Turussa ollut tietoakaan, mutta tunnelma oli ihana. Joululaulut soivat heleästi vanhan suurtorin aukiolla ja ilmassa leijui herkullinen omppujen ja paahdettujen kastanjoiden sekä glögin tuoksu.

Käsityöläisten kojuista tarttui mukaan tuliasia kotiväelle. Jos vaan olisin junassa uskaltautunut raahaamaan mukanani,olisin ehdottomasti halunnut ostaa myös jouluseppeleen ulko-oveen ja toisen mokoman keittiön ikkunaan. Ajattelin kuitenkin, etten tuota itselleni ylimääräistä mielenharmia yrittäessäni varjella moisia ihanuuksia välillä Turku- Tampere-Oulu.


Päätös oli viisas, sillä juna oli tupaten täynnä. Nyt jäi harmittamaan ainoastaan se, ettei ihania kortteja  taiteileva Elsa-Maarit ollut suurtorilla lauantaina. Ymmärrän kyllä miksi. Myrsky oli niin muileva, että upeat kortit ja sisustustaulut olisivat lennelleet suoraa tietä Aura-jokeen. Jospa sitten ensi vuona pääsen ihastelemaan hänenkin töitään ihan livenä.
 
Tästä Turku viikonlopusta adventin alla tulee meille nyt ihan uusi traditio.
Kiitos rakkaalle esikoiselleni oppaana olemisesta ja haleja esikoisen lisäksi teille kaikille muillekin!
 

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Kohti toista jo mennään, mutta Turun jälkeen on ollut ihan mahdoton hoppu;)

      Poista
  2. Turku on ihana joulukaupunki. Kuvista ainakin välittyy joulufiilistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on avattu tänään Ouluunkin tiernatori. Lunta on saatu paaaaaljon, joten huomenna täytynee mennä meikäläistäkin joulutoria fiilistelemään.

      Poista
  3. Ihana viikonloppu sinulla varmasti oli ♥ Minua harmitti hetkellisesti etten päässyt Porvooseen mutta huoli oli jo viikonloppuna niin kova omasta olosta etten muuta toivonut kun että tervehtyisin joten sinne pääsee sitten joku muu kerta, onhan tässä vielä jouluun päiviä :) Toi Turku täytyy ottaa kyllä viimostaan kesällä kohteeksi!! Oikein mukavaa uutta viikkoa ja joulun odotuksen tunnelmia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa viikonloppua sinulle! Meillä odottaa piparitalkoot huomenna perinteiseen tapaan;)

      Poista
  4. Voi, minäkin tahtoisin joulureissulle Turkuun. Pikkuisen sellaista on ollut suunnitelmissa ja näitä kuvia katsoessa voi vain huokailla... Jouluista :)

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava lukea hieman eri näkökulmasta nähtynä Turku. Se on paikkana niin tuttu, että ei oikein innosta. Tästä sain uutta puhtia lähteä katsomaan Turun joulua. Ja tuota aikaisemman kirjoituksen kakkua täytyy käydä maistelemassa. :)

    VastaaPoista