.

.

torstai 28. tammikuuta 2016

Keskiviikkona " Saikkua kiitos" ja torstai on taas toivoa täynnä


Eilinen oli niin vauhdikas päivä, että jätin suosiolla päivityksen torstaiksi. Töiden jälkeen suihkin mm. pesulaan hakemaan mattoja, laitoin pikaisesti kotona ruokaa ja laittauduin teatteri-iltaa varten. Kun ikää on 40+, restaurointi todellakin ottaa oman aikansa:)
 
Oulussa on aivan loistava teatteriravintola Rio. Rion ohjelmisto koostuu näytelmistä, komiikasta ja musiikista. Teatteriravintolassa on numeroimaton 250-paikkainen katsomo ja ravintolamyynti sijaitsee teatterisalin perällä. E ilen menimme katsomaan Mikko Kivisen, Kalle Pylvänäisen ja Ville Keskilän komediaa "Saikkua kiitos!". Nauroin vedet silmissä ja vielä tänäänkin parhaat sutkautukset saavat minut hörähtelemään itsekseen. Hitsi, kun teki hyvää!
 
Katselin tuota Rion ohjelmistoa ja huomasin Sinikka Sokan ja Jaana Saarisen tuovan Ouluun " Rantarouvat" komediansa kevään aikana. Aion ehdottomasti varata paikat tuohon esitykseen!


Nämä kuvat ovatkin sitten tältä aamulta. Työpäiväni alkoi vasta kymmeneltä, joten ehdin aamulla loistavasti käydä lenkillä, pestä koneellisen pyykkiä ja imuroida alakerran. Muutaman kuvankin nappasin, sillä SAIN EILEN KEVÄÄN EKAT TULPPAANIT! Tämä ka-ma-la ostoslakkoni on estänyt minua myös kukkien ostamiselta ja näin kauan meni, ennen kuin mies hoksasi tuoda minulle kukkasia;) Koti on nyt saanut virallisen lähtölaskun kohti kevättä!
 
Ai niin, matto on uusi, mutta tähän liittyy dementtia. Ostin tämän maton ehkä joskus loka-marraskuussa, kun Jotexilla tai Elloksella oli taas joku -40% kalleimmasta tuotteesta- ale. Ajattelin laittaa maton jouluksi erkkeriin, mutta UNOHDIN sen ihan kokonaan- hih! Olipa kuulkaa nyt aivan ihanaa kaivaa uusi, nätti matto käyttöön. Tämähän sopii paikoilleen tosi kivasti.

Toiveikasta torstaita sinne ruudun toiselle puolen. Minä tässä odottelen keskimmäistä kotiin lentokentältä. Tytär on ollut Imagine Dragons-yhtyeen keikalla Helsingissä ja hänellä on varmasti koko loppuillaksi meille kerrottavaa.
 
Huomiseen!

6 kommenttia:

  1. Olen käynyt Oulun Riossa työmatkalla stand up- keikalla. Tosi kiva paikka! Pitääpä muistaa käydä maaliskuussa, kun käyn töiden vuoksi taas Oulussa.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa juuri sellaiselta näytelmältä missä minäkin viihtyisin.
    Kyllä tulppaanit ovat selvä merkki keväästä.
    Kivaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
  3. Ihania tulppaaneja. Tulee heti keväinen fiilis.

    VastaaPoista
  4. Selvästi kevättä ilmassa :D Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  5. Kivan kuuloinen näytelmä! Ja kauniita tulppaaneja♡

    VastaaPoista
  6. Minäkin kävin kaverin kanssa katsomassa "Avioliitto on ikuista". Mahtava!!!

    VastaaPoista