.

.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Kuukauden paskimmat haaste jatkuu: HELMIKUUN paskin:)


Ajatelkaas, nyt puhutaan ihan yksikössä, sillä helmikuu on ollut kaiken kaikkiaan hyvä kuukausi. Yksi räkäjuttu kuitenkin rynni perheeseemme ja kylvi pöpön jokaiseen perheenjäseneemme Rasaviliä lukuun ottamatta. Eli helmikuun ikävin, tympein ja kakkamaisin juttu on todella sitkas ja antibiootteja vaativa flunssa. Minä tietenkin hoidin ensin muut kuntoon ja jouduin vasta tänään saikulle ja lääkekuurille. Tämä ei ole lainkaan kivaa, sillä tiedän kuormittavani töissä niitä, jotka vielä sinnittelevät terveinä. Pelkään pahoin taudin iskevän heihin ensi viikolla hiihtoloman kunniaksi. Minä makasin vuosi sitten lomani flunssassa ja kuumeessa, joten edistystä se kai on tämäkin, että sairastan nyt pakollisen romuskan ainakin osittain työaikana?

Himppasen harmitusta lisää se, että keittiössämme on monen monta juttua, jotka vaatisivat tekemistä ennen kuin uusi paketti tulee loppu viikosta. Mies joutuu nyt itsekseen värkkäilemaan, sillä allekirjoittaneella on niin paljon mätää poskionteloissa, että pään alaspäin pitäminen ei oikein nappaa. Toimin siis työnjohtajana, paitsi nyt en ehkä sitäkään, koska lääkäri käski välttää puhumista. ( Mies on tästä varmasti toooosi iloinen. )



Kaaos täällä Villa Kardemummassa on tällä hetkellä melkoinen ja kylään tulijoita kehoitan miettimään viikon 11 alkua:) En kuitenkaan ressaa enkä rassaa tällä asialla, sillä ajatus uudesta keittiöstä saa minut niin HYVÄLLE TUULELLE että ette uskokkaan! Onnellisuutta lisää vielä auringon paiste ja se, että mies sanoi eilen: " Milloin laitetaan pääsiäisruohot ja muut härpäkkeet? Laitetaan sitten muuten joka paikkaan, kun ne on niin hyvän näköisiä ne sun pääsiäiskoristelut." Ja minä kun olen luullut, ettei niitä kukaan muu meidän talossa oikeastaan edes huomaa- hih!
 
Elämä on siis aika nastaa, lentsusta huolimatta!
 
 

14 kommenttia:

  1. Voi ihanaa, kun saatte uuden keittiön. Mäkin haluun! Ihanaa viikkoa ja toivotaan, että lääkitys alkaa toimimaan ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista viikkoa sinullekin! Keittiöstä tulee niiiiiin kiva, mutta kyllä tässä riittää hommaa:)

      Poista
  2. Uujea! Täällä hiotaan helmikuun listaa vielä huomiseen, olen satavarma että jotain kökköä ehtii vielä tapahtua :P
    Täällä otettiin loman kunniaksi lasten kanssa pieni varaslähtö pääsiäiseen ja laitettiin eka satsi rai-ruohoa itämään!

    Pikaista paranemista ja kivaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä tulla listaus tsekkaamaan:) Mullakn alkaa vähitellen kumartelu onnistua eli ruohojen istutus alkakoon!

      Poista
  3. Mä voin kyllä kuvitella, kuinka ihanalle uuden keittiön saaminen tuntuu, vaikkei omassa varsinaisesti mitään vikaa olekaan.:) Olihan se uusi kymmenen vuotta sitten, kun rakensimme talon. Nyt keittiöstä tulisi varmaan ihan erilainen, ja mitä kaikkia herkkuja keittiöihin onkaan tullut kymmenessä vuodessa!
    Sairastaminen on aina tyhmää, toivottavasti menee ohi ennen lomaa!<3 Meillä on myös sairasteltu viime aikoina useaan otteeseen, ja kyllä tuo nuorimmainen on aika räkänen tälläkin hetkellä, ja lomalla tietysti. Onneksi ei ole mitään erityisiä suunnitelmia, tällaista rentoilua ja ulkoilua pelkästään.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oloilu tekee välillä niin hyvää!
      Ei meilläkään ole isompia suunnitelmia ensi viikolle. Turkuun tosin ajelemme omaan yksiöön muuttanutta esikoista auttelemaan ja viemme mennessämme kaikenlaista matoista leivänpaahtimeen.

      Poista
  4. Pikaista paranemista sinne! Työnjohdolliset tehtävät on ihan parhaita, voit askarrella sellaisia nuolikylttejä ja ohjailla miestä niiden avulla. Kännyköissä on myös sellaisia ohjelmia, että kirjoitat tekstin ja kännykkä puhuu sen sun puolesta. Kätevää :D

    VastaaPoista
  5. Täälläkin pyörii se sama " kuukauden paskin" tauti. Tsemppiä paranemiseen. Eikö teillä ole 10 vko. lomaa?
    Tampereelta tervehtien: Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, 10 on lomaviikko eli ehtinen parantua minäkin. Tsemppiä myös sinne Tampereelle toipumiseen.

      Poista
  6. Työnjohtajan rooli on hyvä, vaikkei voisi puhuakaan. Ainakin ehtii suunnittelemaan pieniä yksityiskohtia rauhassa :)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Voi miten kivaa aikaa kun saatte uuden keittiön mutta harmaana pilvenä flunssa pyörii pään yllä! Toivotaan että menee äkisti ohi ja pääset stailaamaan uutta köksää! Täytyypä tulla katsomaan remppapäivityksiä sitten lisää. :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Ai kauhistus! Puhekielto! Itseltäni ei kyllä onnistuisi. :D

    VastaaPoista
  9. Täälläkin kädet syyhyävät päästä keittiöremontin kimppuun! Kalusteet ovat jo saapuneet ja ne on tarkoitus asentaa paikoilleen viikolla 11. Pitäisi varmaan laittaa tulevalla viikolla blogiin kuvia tästä vanhasta 80-luvun keittiöstä,niin näkisi sitten lopullisen eron :)

    Anne
    http://maalaishiirenelamaa.blogspot.com

    VastaaPoista