.

.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

VIIMEINEN LOMAVIIKKONI: keskiviikkona eläinlääkärivisiitti ja emännän restaurointia ( mukana päivän herkku ja huone!)


Tämän aamun aloitin kunnon hiusten huollolla. Minulla on huomenna kampaaja ja jotenkin on aina mukavampi mennä ammattilaisen pakeille, kun hiukset ovat suht hyvässä kunnossa. Samalla muistin luvanneeni esitellä nuo silikonittomat ja parabenittömät hiustenhoitotuotteet, joiden mainos pyöri telkussa tiheästi Lontoon matkallamme. Kyseessä on siis Garnierin Respons-sarja. Ostin Lontoossa sarjan Avocado-tuotteet ja nyt kotiin päästyäni tämän oliivisetin. Ihan hyvältä tuntuu, eikä aiheuta minkäänlaista kutinaa tai hilseilyä päänahassa.
Uutena juttuna hiustenhoidossani olen aloittanut myös kerran viikossa käyttämään tuota Biozellin color maskia. Tällaisena tummaverikkönä kun nuo päähäni pesiytyneet, harmaat vauhtiraidat näkyvät mielestäni vähän liiankin selvästi. Hiusten värjäyskierteeseen en kuitenkaan halua ryhtyä. Koen sen vaurioittavan hiuksiani ja ennen kaikkea tiedän, että värjäysaineet eivät tee hyvää päänahalleni. Juu ja olen kokeillut myös eko-kampaamoja ja niiden hellävaraisia tuotteita. Ei auta.
Kaikkein mieluiten pesen kuitenkin hiukseni näillä Lushin luottotuotteilla. Salaisena niksinä hoidan hiusten latvoja kerran pari kuukaudessa kalanmaksaöljyllä- hih! Siltikin joudun pari kertaa vuodessa turvautumaan ihotautilääkärin minulle määräämään päänahan Bemetson- liuokseen. Onneksi saan siitä avun yleensä muutamassa päivässä.

Mutta sitten meidän rinsessaan, jolla oli tänään eläinlääkäri. Kyseessä oli normitarkistus ja Rasavilin nelosrokotteen uusiminen. Rasavili käy lääkärissä Oulun eläinsairaala Evidensiassa, Kansankadulla. Siellä on myös tuo Lähi-Tapiolan suorakorvausmahdollisuus, jos Rasiksella sattuisi joskus olemaan tarvetta sairauden hoitamiseen. Evidensiassa on aivan ihana, työtään selvästi rakastava henkilökunta. Rasis rakastaa erityisesti eläinlääkäriltä saamiaan napuja, mutta kyllä paikka muutoinkin on ihan loistava. SUOSITTELEN kaikille oululaisille.
Ai niin, tässä ollaan matkalla lääkärille. Poika nappasi hauskan lähikuvan:) Lääkärin lausunnossa puolestaan sanottiin " Rasavili tuli terveystarkastukseen ja rokotukselle. Terveys näyttäisi Rasavilillä olevan täysin kunnossa. Vaikka Rasaviliä jännitti, oli se silti klinikalla tosi reipas!"



PÄIVÄN HERKKU JA HUONE:




Eläinlääkärin jälkeen iski nälkä. Tein itse kalapihvit ja niille jogurttipohjaisen, tzatzikityyppisen kastikkeen ( kreikkalaista jogurttia, pari murskattua valkosipulia, puolen sitruunan mehu, kurkkua, paljon sipulia, mustapippuria ja suolaa). Kaveriksi keitin uusia perunoita. Yksinkertaista, terveellistä ja hyvää!

Päivän huone puolestaan löytyy alakerrasta tämän ruutulasioven takaa. ( Pahoittelen hämäryyttä. Nyt sataa ja paistaa epämääräisesti.) Kyseessä on meidän vierashuone, jossa majoittuu säännöllisimmin esikoisemme. Tänä kesänä vierashuone on ollut kovassa käytössä, kiitos mieluisten kesävieraiden!
Tykkään erityisesti tämän huoneen rauhallisuudesta sekä isäni maalaamasta taulusta. Tässä huoneessa saa kuulemma levolliset unet.

Päivä alkoi hiustenhoidolla ja ihan kohta lähden tuonne vesisateeseen tekemään juoksulenkkini. Sen jälkeen olisi tarkoituksenani huoltaa nämä kesäkoivet työkuntoon. Ihan en lähtisi tässä kunnossa jalkojani avokkaisiin survomaan... Tässä onkin minun luottotuotteeni: Footnerin kuorintasukkia en taida nyt tarvita, mutta jalkakylvyn jälkeen raspailen kevyesti ja laitan Footnerin rasvan jalkoihin. Valkoinen kynsilakka saa vaihtua nyt tuohon korallin punaiseen.
Jalat tuntuvat aina niin ihanan keveiltä huollon jälkeen, että uni tulee taatusti tänä iltana Super helposti!
 
Mukavaa illan jatkoa ja huomenna taas tavataan!

10 kommenttia:

  1. Mä varmaankin näin sut ja koirasi tänään kävelemässä Löytyssä!!
    Jos sulla oli sellainen pallomekko?
    Tosi energinen corgi sinulla.

    VastaaPoista
  2. Tuo Biozell shampoo on hyvä tuote, olen myös niillä sävyttävillä hoitoaineilla pitänyt hiusvärejä yllä.
    Ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Párekin Palvelijatar3. elokuuta 2016 klo 11.07

    Pitänee kokeilla tuota Biozellin sarjaa. Tuppaa päänahka kutisemaan kesäisin. Minäkin käytän Footnerin jalkarasvaa, hyväksi olen havainnut.
    Rasavili on niin ihana ja kuva tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasavili on kyllä oikea elämän sulostuttaja! Tuntuu, että se on vain " puhetta vailla", niin hyvin se tuntee ja tietää asioita ja vaistoaa tilanteet.

      Poista
  4. Tuota Respons-sarjaa olenkin nähnyt kaupoissa, täytynee kokeilla.
    Teillä on ollut siellä aika vauhdikas päivä ja ihana Rasavilli <3

    Mukavaa ja rentoa vimppaa lomaviikkoa, mulla vasta toinen meneillään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon sinulle ihania aurinkopäiviä lomaasi!

      Poista
  5. Nam mitä herkkuja! Vitsi tykkään noista Garnier Respons sarjan tuotteista, kaikki vartalovoiteetkin tuoksuu aivan ihanalle. Siellä on niin söpö seuralainenkin mukana. <3 Ihanaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
  6. Juu ja ne hiusnaamiot vasta ovatkin ihania!
    Eka selfie muuten otettu;)

    VastaaPoista