.

.

torstai 29. syyskuuta 2016

Focaccian sietämätön himotus




Oulussa sataa ihan kaatamalla. Kävin Rasavilin kanssa lenkillä ja jossakin vaiheessa ulkoilua iski hillitön focaccian himotus. Siellä sateessa rämpiessäni laskeskelin, että kotona on hyvää oliiviöljyä, ruususuolaa, tomaatteja ja vesiviljelylaitteessa tuoretta basilikaa ja oreganoa. Valkosipuliakin taitaa vielä jostain löytyä. Kotiuduttuani kääräisin hihat ja ryhdyin hommiin. Haluan jakaa teille tämän maistuvan ihanuuden.

Gluteeniton focaccia
 
2dl vettä
1tl psyliumia
1dl reilusti lämmintä vettä ja 25 g tuorehiivaa
1/2 tl ruususuolaa
1/2 dl laadukasta oliiviöljyä
4dl gluteenitonta jauhoseosta ( itse käytin Sunnuntaita ja kaurajauhoja sekaisin)
 
Pinnalle esim. murusteltua fetaa, tuoreita yrttejä, oliiveja, kirsikkatomaatteja, hieman paremesan lastuja... Itse pirskottelin pinnalle vielä hieman oliiviöjyäkin
 
Valmistusohje
 
Sekoita 2dl vettä ja psylium kulhossa ja anna turvota noin 10 min.
Lämmitä loppu vesi kunnolla lämpimäksi ja lisää kulhoon. Murenna tuorehiiva joukkoon ja sekoita. Lisää oliiviöljy ja jauhot nopeasti. Painele taikina leivinpaperin päälle uunivuokaan ( 15X20 cm). Anna kohota 30 min. lämpimässä.( Itse kohotan n. 50c uunissa tuon ajan. TOIMII!)
Kohotuksen jälkeen pirskottelen pinnalle oliiviöjyä ja painelen päälle muut raaka-aineet. Leipä paistetaan 200c uunissa noin 20min. tarjoillaan sellaisenaan tai niin kuin meillä: turkkilaisen jogurtin ja peston kanssa dippaillen. NAAAAM!
 
Mukavaa illan jatkoa kaikille! Tällä rouvalla on huomenna viimeinen mahdollisuus herkutella lihalla, sillä ylihuomenna alkaa jälleen LIHATON LOKAKUU. Jospa vaikka pari kiloakin lähtisi samassa rytinässä:)

torstai 22. syyskuuta 2016

Täisotaa ja sohvaperunointia


Piti kirjoittaa tänne blogiin jo paljon aiemmin, mutta sitten iski täi! Kuvitelkaa, meidän perheeseen, jossa lapset ovat 20, 17 ja 12- vuotiaita, eikä meillä KOSKAAN aiemmin ole ollut täiepäilystäkään- IIK JA YÖK sanon minä!
Ai että mistäkö tulivat? No tytön tet- jaksolta päiväkodista. Tyttö oli nukuttanut ja sylittänyt pikkuisia ja sittenkös alkoi pään kutina. Yhtään täitä en nähnyt, enkä edes munia, mutta voi jösses miten täällä on päiden lisäksi jynssätty koko talo. Saunassa on käristelty kaikki petarit ja sohvatyynyt ja pakastin on ollut pullollaan harjoja, kampoja ja kihartimia. Työmäärä on ollut huikea, mutta selvisimme säikäyksellä. KYLLÄ KANNATTI!



Puunattuun ja jynssättyyn kotiin oli kiva kantaa uudet olkkarin kalusteet. Nyt on niitä minun kaipaamiani muotoja!

Kynttiläkauden aloitimme saman tien ja koti tuntuu tällä hetkellä niin suloisen ihanalta syyspesältä.
Kohta varmaan alan syömään havunneulasia ja painelen Muumien tavoin talviunille...
Jouluna täytyy kuitenkin herätä. Niinhän ne Muumitkin tekevät.
Totuuden nimissä kaamoksen yli kantavat parhaiten D- ja C- vitaminit sekä tuoreet yrtit. Tämä vesiviljelylaite valoineen ja ihanine yrtintuoksuineen sulostuttaa jokaista aamuani. saan edes pikkiriikkisen kesäfiilistä jokaiseen päivääni:)
 
Täittömin terveisin: Rasavilin emäntä

lauantai 10. syyskuuta 2016

Elämä on vain lainaa


Olen ikiliikkuja, jolla on aina monta rautaa tulessa. Olen myös elämästä nautiskelija, joka tarttuu jokaiseen hetkeen täysillä ja nukahtaa iltaisin silmänräpäyksessä päivän tohinoista ihan fyysisestkin väsyneenä. Tällainen olen ollut lapsesta saakka.
 
 Haluani nauttia joka hetkestä iloineen ja suruineen vahvisti myös se, että 26- vuotiaana, nuorena lapsiperheen äitinä, kävimme mieheni syövän myötä läpi melkoisen terveyden ja tunteiden vuoristoradan. Jouduimme miettimään, mitä tapahtuu, jos toista ei enää olekaan. Meillä oli remontoitava rintamiestalo ja kaksi pientä lasta. Voin kertoa, että elämän todelliset arvot loksahtelivat paikoilleen... Kaikki kääntyi hyvin: talo myytiin, mies parani, koliikkivauva kasvoi ja on nyt 17-vuotias lukiolainen. Elämä antoi parastaan ja olemme onnellisia.
 
40- vuoden rajapyykin jälkeen heräsin kuitenkin ensimmäistä kertaa ymmärtämään, että myös minä vanhenen vääjäämättä joka päivä. Ymmärsin, että minun on huolehdittava itsestäni ja rakkaistani entistäkin suuremmalla pieteetillä, jotta voimme hyvin. Haluan elää pitkän ja terveen elämän ja todellakin haluaisin niin kovin olla jonain päivänä se mummi, joka jaksaa leikkiä pihalla, kuskata uimakouluun ja leipoa lastenlasten kanssa. Ihaillen katson lähipiirissäni näitä supermummoja. Olette idolejani!
 
 
Tämä syksy on mankeloinut ajatuksiani jälleen elämän mysteerioilla. Omat vanhempani ovat jo pitkään sairastaneet ja varsinkin tämä syksy on ollut isälleni sairaalajaksoineen kuluttava. Se, että vanhempani eivät elä ikuisesti, on vain hyväksyttävä. Heillä on takanaan rikas ja monivivahteinen elämä sekä keskinäinen kantava rakkaus. Heidän elämänsä tulee jatkumaan lapsien, lastenlapsien ja lapsenlapsenlapsien myötä. Voiko enempää elämältä vaatia? Tämä on mielestäni kaunis,  eheä elämäntarina.
 
Lähisuvussa on myös lapsiperheen isä, joka joutui juuri tehohoitoon. Omat tunteeni 17-vuoden jälkeen nousivat pintaan ja hetken kipuilin elämän epäreiluuden kiemuroissa. Olen "pystykorva luterilainen", enkä voi aina mitenkään nähdä suurempaa tarkoitusta kuolemassa,  väkivallassa  tai epäoikeudenmukaisuudessa. Opiskelin jopa teologiaa cumuun saakka selvittääkseni tätä mysteeriota. Ei selvinnyt. Surullista, mutta kutkuttavan mielenkiintoista!
 
Minä uskon "perihyvään". Luotan siihen, että kaikki päättyy aina juuri niin kuin on parasta. En tiedä miksi niin tapahtuu, mutta tiedän niin tapahtuvan. Minun tehtäväni tässä maailmankaikkeudessa on ylläpitää hyvän kierrettä omalla pienellä panoksellani. Luotan siihen, että jos "tuhlaan" kaiken sen rakkauden, jota minulla on sisälläni varastossa, en voi olla vanhana kovin onneton eletyn elämäni suhteen? Tätä on vaikea selittää, mutta toivon teidän pääsevän ajatuksenkulustani jyvälle.
 
Entä sitten, kun suru iskee musertavana? Silloin juoksen ajatukset väsyksiin, siivoan niin että kaakelit hohtavat ja lopuksi itken koko suvun edestä. Antaa surun tulla. Se raivaa tietä ilolle.
 
Elämä on vain laina, mutta voi miten ihana, rikas ja mielenkiintoinen laina se onkaan!
 
Muistetaan elää täysillä!

torstai 8. syyskuuta 2016

Mylläystä ja säätöä


Harvemmin tulee blogeissa esiteltyä kodin arkea, mutta nytpä esittelen. Meillä on nimittäin taannoisen sohvasuunnitelmieni vuoksi käynnistynyt melkoinen lumipalloefekti. Erehdyin nimittäin sanomaan, että vaalean sohvan voi aivan hyvin siirtää televisiohuoneeseen ja siellä olevan rautasängyn pistää myyntiin. Hyvä että sain lauseen loppuun, kun mies ja poika kantoivat yhtä huonekalua ulos ja toista sisään. Samassa karsinnassa lähtivät sitten kesätekstiilitkin varastoon ja esim. ruokailuerkkeriin vaihtuivat Marimekon puketit pöydälle.

Syksy tuo minulle aina tullessaan värien ja vahvojen tunnelmien kaipuun. Ja niitä kynttilöitä pitää voida poltella vähän joka puolella. Nyt pitäisi vaan päästä Ikeaan ostamaan edullisia kynttilöitä vähän joka sävyssä.



Kynttilät ovatkin nyt tunnelman pehmittäjinä tarpeen, sillä meillä ei oikein ole tällä hetkellä olohuonetta. Tai siis huonehan on, mutta ei sohvaa, eikä oikein mitään muutakaan. Huomenna ja lauantaina ryntään suorinvartaloin kerien sohvakierrokselle ja yritän löytää "sen oikean". Eiköhän se vähän pakon edessä jostain löydy. Miehen otan mukaan vasta viimeiselle kierrokselle. Muutoin emme ikinä pääse valintaprosessissa loppuun saakka. Mies kun on järkevä tuumailija ja minä teen tunneratkaisuja ex tempore tyyliin- hih!

Sillä välin nautiskelemme koko perheen voimin telkkarihuoneessa leffoista ja lokoisasta kölläilystä vanhan sohvan sylissä. Aamukahvillekin on toisaalta ihan hauskaa hippasta kuppi kädessä telkkarihuoneeseen olkkarin sijasta.
 
 Hei, tämähän on sitä trendikästä rutiinien katkomista parhaimmillaan!
 
ps. Rasaviliä suorastaan itkettää sohvaton olkkari. Se kun näkee normaalisti suoraan sohvalta kaikki meille tulijat ja ilmoittaa heti äänekkäästi vierailijoista. Nyt se on täysin katveessa. Eikä tässä vielä kaikki. Rasavilin ihana, oma lampaantalja on pesulassa!! Voipi olla, että Rasis soittaa kohta Kalevan yleisöosastolle ja ilmoittaa huonosta kohtelusta;)

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

"Sä saat potkut!", sanoi hän ja etsii yhä oikeaa...


Meidän sohvamme on ajalta, jolloin keittiömme oli vielä alkuperäisessä, rakentajan valitsemassa, romanttisessa kuosissaan. Koska keittiö ja olkkari ovat jokseensakkin samaa tilaa, en voinut valita täysin tyyliä rikkovaa sohvaa. Halusin vaalean kangassohvan, mutta en kaikissa sisustusjutuissa ja blogeissa näkynyttä Ikean valkoista irtopäällyssohvaa. Päädyimme siis vuosia sitten tähän Stockmannilta löytyneeseen versioon.
Sohva on palvellut hyvin koko perheen röhnötyskeitaana. Erityisesti sitä rakastaa Rasavili, joka ottaa sohvalla olevalla taljalla päikkärit, jos toisetkin.
Sohvalla on luettu ylppäreihin, sairastettu kuumeet ja juotu tuhannet aamukahvit. Kestävä röhnö siis!
Nyt kun keittiö koki rempan kevättalvella, sohva ja sen parina olevat korinojatuolit riitelevät pahasti eikä kokonaisuus ole tasapainossa. Minua tällaiset asiat rassaavat pidemmän päälle ihan pirskatisti!

Viime kesän Lontoon reissulla löysin Cult Furnituren sohvan ( kuva saman firman www-sivuilta), johon tykästyin välittömästi. Väri on pehmeä savunharmaa ja sohvan muotokieli ajattoman klassinen. Harmi vaan, että sohvan rahtikulut Suomeen nousisivat aika isoiksi ja jos sohvassa olisi virheitä, palauttaminen voisi olla turhan töisevää. Tätä en siis voi hankkia.

Jatkoin kotisohvalla vastaavan tyylisen sohvan etsimistä ja löysin mm. tällaisen Sits-sohvan kuvahaulla ( googlesta napattu kuva siis). Ihan ok, mutta ei täydellinen.

Sitten olisi vielä tämä Pentikin versio. Sohva olisi taatusti laadukas ja Pentikin tuotteet ovat mielestäni todella kauniita. Näitä vaan pitäisi olla kaksi, sillä sohva on pieni. Kahden sohvan asettelu olohuoneeseemme on kuitenkin aika mahdoton tehtävä.
Sohvan metsästys jatkuu. Hakusessa olisi hyvät muodot omaava, pehmeän savunharmaa kaunotar, jossa olisi mielellään vaalean saarnin väriset jalat. Uskon, että se vielä löytyy!
Sillä välin siirrämme rakkaan röhnömme telkkarihuoneeseen, jossa se saa jatkaa palveluaan lökökeitaana. Korinojatuolit taidan pistää myyntiin tai sitten ne pääsevät yläkerran aulaan viherkasvien kanssa.

Lähes yhtä vaikeaa kuin sohvan metsästys, on mielestäni juuri oikean näköisten mattojen löytäminen. Nyt, kun Kodin1-ketjua ei enää ole, valikoima on pienentynyt, eikä ANNO- merkkiin voi enää turvautua. Minulla hakusessa olivat eteisaulaan uudet nuorison ja koirantassujen jäljet kestävät kauniit matot.
Nämä matot löytyivät lopulta Jotexilta. Ostin näitä kaksi tuohon aika isoon eteisaulaamme ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen. Matot suorastaan hylkivät likaa ja sopivat täydellisesti tilaan.
 
Nyt jatkan leipomista ja sohvasurffailua. Kuulostellaan taas pian!