.

.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Roikutaa, roikutaan eteen ja taa


Valkan sana on laki ja kun valkka käskee ostamaan jumpparenkaat ja lämäisee käteen harjoitusohjelman, niin silloin pitää olla jo akkuporakone latingissa! Renkaat on nyt hankittu ja koko komeus ilahduttaa meitä  siinä mageessa kattoparrussa, jonka kaivoin pinnotteiden alta esiin pari vuotta sitten.

Kuopus tekee näissä valkan treeniohjelman lisäksi monenlaisia akrobaattisia viritelmiä. Lukiolaisemme on telinevoimistelussa muutoinkin haka, joten hänen  temppunsa ovat suorastaan kauniita. 
Esikoisemme tuli Ouluun viikonlopuksi poikakaverinsa kanssa seminaariin ja myös iso tyytösemme on roikkunut renkaissa enemmän tai vähemmän "lepakkona" aina, kun silmä välttää. Miten paljon iloa näistä onkaan!

Roikkumisen ja riekunnan lomassa olemme valmistautuneet ekaan adventtiin kaivamalla viime jouluna virittelemäni adventtikynttelikön esille. Nätti se on mielestäni edelleen ja sopivan rouhea meille.

Jouluun kuuluu ehdottomasti myös pojan kolmannella luokalla puukässässä valmistama joulukynttelikkö.

Tästä se joulu pikkuhiljaa starttaa. Huomenna syömme pitkään ja hartaasti, adventin kunniaksi, riisipuuroaamiaisen. Yritän myös ehtiä aloittelemaan jouluaskarteluni. Työhuone on pullollaan monenlaista materiaalia, mutta toistaiseksi olen vain päässyt ihastelemaan karttuvaa matskuvuorta. Viimeaikoina minulla on ollut ehkä himppasen liian paljon töitä, jotta voimia olisi jäänyt oikein mihinkään ihanaan hömppäilyyn.
No, se asia korjautuu kerralla, kun ensi perjantaina starttaan tyttöjen reissuun. Täältä tullaan Tallinnan joulutori!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Johan jouluttas!


Olin viime viikolla Helsingissä työkamuni kanssa koulutuksessa. Meillä oli hulvattoman hauska reissu, vaikka hotellihuoneemme olikin kamala. Enpä uskoisi Helsingistä löytyvän hotellia, jonka kylppäri haisee homeelle ja jossa sängyt on vuorattu muovialustoilla! Lisäksi sängyt olivat niin vanhat, että ne natisivat ja rutisivat ihan hirveästi, kun käänsi kylkeä. Ei kuulkaa paljon uni tullut silmään! Aamulla tukkoisina ja vähillä yöunilla varustettuina annoimme respaan palautetta. Emme taatusti olleet ensimmäiset ko. ongelmista maininneet henkilöt. Niin tyynesti palaute vastaanotettiin. Itse koulutus oli kuitenkin todella antoisa ja Helsingissä on aina kiva piipahtaa.

Katselin Helsingissä liikkeitä joulujuttuja etsiskellen. En oikein löytänyt mitään, vaikka esim. juuri tuohon kuvassa olevaan joulumaailmaan toivoin bongaavani sopivan kokoisen metsäkaurisfiguurin. Tuntui, ettei siellä pääkaupunkiseudulla ollut vielä oikein joulufiilistä. Valuikohan se lumen mukana viemäriin?
Ajatus jäi takaraivoon mörköilemään, joten tihkusateen alkaessa Oulussa , kaivoin kiireesti valokuva-albumit esiin ja fiilistelin näillä vuoden takaisilla kuvilla. Kohta saa jouluhömpöttää ihan kainostelematta!

Pikkusiskoni antoi minulle Partyliten ihanan joulukalenterin, joka odottaa jo keittiössä avaamistaan. Tähtivalosarjoja olen myös jo ripustellut keittiön ikkunaan ja haaveissa on toteuttaa pikkusyssan kanssa muutama jouluaskartelujuttu. Jokohan sitä nyt ostaisi sen kuumaliimapistoolin...

Itsenäisyyspäivänä meillä vietetään perinteisesti hääpäivää ja tehdään eka satsi pipareita. Kun lapset olivat pieniä, koristelimme myös joulukuusen itsenäisyyspäivänä. Näin siitä riitti iloa koko joulukuuksi.
 
Näitä muistoja tuumaillessa mieleen hiipii ihana lämpö ja rakkaus. Johan alkoi jouluttaa!
 
Ps: Lasten kangaskalenterit kaivetaan myös tänä vuonna esiin  jouluaamuja piristämään. Myös esikoinen saa omansa yläkertaan. Hän tulee tänä vuonna joululomalle ihanan aikaisin. Kyllä minulla onkin ollut ikävä tyttöstäni!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Puhutaanpa rahasta, tai vaikka sen puutteesta


Meillä jokaisella on varmasti tuttavapiirissä henkilö, joka on hyvin kiinnostunut kanssaihmisten varallisuudesta sekä siitä, mitä mikäkin asia on maksanut. Nämä henkilöt odottavat innolla verotietojen julkaisua ja listaavat sieltä kaikki puolitutukin, joiden tuloista on sitten kiva avata keskustelua. Pari viikkoa sitten iltapäivälehdistössä oli maakunnittain listattuna kaikkien 100 000e/vuosi  ( tai yli) ansaitsevien henkilöiden nimet ja ennen kaikkea eurolleen ne TULOT . Voi, miten näistä riittikin juttua ja oikein herkkupaloja olivat niiden henkilöiden kohtalot, jotka " Eivät enää pääsekkään tuonne isorikkaiden listoille!"
Minua tämä aihealue jotenkin ahdistaa ja tympii. Ylipäätään raha on niitä harvoja asioita maailmassa, joka saa minut typertyneen oloiseksi. En ymmärrä talousasioista mitään. Minun kukkarossani rahaa joko on tai sitten sitä ei ole. Eikä minua kiinnosta yhtään, onko naapurillani enemmän vai vähemmän rahaa kuin minulla. ( Tai siis kiinnostaa sen verran, että toki autan, jos apua tarvitaan ja jos kukkarossani on sitä rahaa...)

Enkä todellakaan ole tuolla varakkaiden listalla. Toisaalta tiedän, että jos olisin varakas, ei se minusta tekisi ihmisenä yhtään tämän huonompaa/parempaa. Minulla on ystäväpiirissäni sekä varakkaita että meitä keskituloisia ihmisiä. Lisäksi ystäviini kuuluu pari henkilöä, jotka ovat tietoisesti valinneet ekologisen elämäntavan ja elävät mahdollisimman vähän ympäristöä kuluttaen ja kuormittaen. Kaikki he ovat loistavia tyyppejä. Raha ei minun kokemukseni mukaan määritä ihmisen koko persoonaa. TOKI, jos rahaa on äärimmäisen vähän, se hankaloittaa elämää ja normaalia arkea. Ihan varmasti rahattomuus pitkällä aikavälillä johtaa uupumukseen sekä altistaa  fyysiseen/psyykkiseen sairastumiseen ja syrjäytymiseen. En voi muuta kuin kuvitella, miltä tuntuu joka päivä laskea euroja ja miettiä, mistä saa rahat ruokaan tai mistä löytyy lapselle, mieluiten ilmaiset, ulkovaatteet. Tämän vuoksi kiikutankin mieluusti jälkikasvultani jääneitä vaatteita ja tavaroita keräyksiin ja muistan myös aina joulun alla puntata Ikean kassin kukkuroilleen pestyä ja ehjää vaatetta ja tavaraa. Enempään en pysty, mutta haluan edes jotenkin olla tukena. Tiedostan olevani etuoikeutettu keskituloinen ja silloin vaan on autettava niitä, joilla ei ole kaikki näin ok.

Aina välillä haaveilen lottovoitosta. Maksaisin pois velat ja auttaisin omia lapsiani saamaan ensimmäiset omistusasunnot. Minulla on myös muutama rakas ihminen lähipiirissä, joita haluaisin ilahduttaa vaikkapa maksetun remonttireiskan tai ulkomaanmatkan muodossa. Ihan varmasti veisin Ensi- ja turvakotiin säkillisen leluja ja kysyisin kaupungin sosiaalitoimesta, mihin osoitteeseen voisin antaa ruoka-apua. En usko, että raha tekisi minusta pisipään. Tekisikö sinusta? En usko. Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta kyllä se värittäisi omaa ja lähimmäisten arkea laajemmalla paletilla;)
 
Vauraus on onneksi moniuloitteinen käsite. Jokapäiväisen leivän lisäksi henkinen vauraus on rikkautta, jota haaliaksesi et välttämättä tarvitse kasoittain maallista mammonaa. Luonto, ystävyys, rakkaus, kirjat, keskustelut, läheisyys...ja vaikkapa tämä ihana auringonleikki kotona.
 
Tänään koin olevani hyvin onnellinen ja rikas. Ja se kukkaro: aika tyhjältä näyttää taas, mutta johan se on tilipäivä ylihuomenna! ( Tiedän: kaikilla ei ole eikä tule olemaankaan tilipäivää, joka auttaisi rahattomuudessa tai konkreettisesti helpottaisi nälkää. Tämä saa minut joka kerta surulliseksi, mutta maailmantuskassa piehtarointi ei johda mihinkään. Lähimmäisenrakkaus on tekoja ja tekoihin kannustan itseäni ja teitä lukijoita. Aloitetaan vaikka siitä joulupatakeräykseen osallistumisesta, mutta tehdään oikeasti jotain hyödyllistä!)

lauantai 5. marraskuuta 2016

Hidasta hiihtelyä


Tein viime viikolla töitä oikein olan takaa ja perjantaina huokaisin tyytyväisyydestä ymmärtäessäni olevani aikalailla vapaa tämän viikonlopun! Uimarimme on ikäkausi Suomen mestaruuskisamatkalla perheemme isähenkilön kanssa, joten minä, lukiolainen ja Rasavili pidämme kotia pystyssä.
Eilen hurautin töiden jälkeen sushia ostamaan. Ilta sujuikin meillä naisilla sohvalla röhnöttäen, sushia syöden ja upeaa "SILTA"- rikossarjaa Netflixistä tuijottaen. Ai että teki hyvää! Tämä aamu aloiteltiin lempeästi Puolasta tuomallani yrttiteellä.

Aamiaisen jälkeen lähdimme naisvoimin pitkälle metsälenkille.

Tuntuu jotenkin hyvin etuoikeutetulta, että asumme alueella, jossa lähin bussipysäkki on n. 50m talostamme, mutta toisaalta laajat metsäalueet alkavat toisessa suunnassa lähes saman matkan päässä. Me todellakin pääsemme kotiovelta marjastamaan, hiihtämään ja ulkoilemaan.

Metsässä rauhoitun ja puhdistan ajatukseni kaikelta turhalta ja voimia vievältä. Tänä aamuna metsässä oli niin kaunista, että pysähdyimme lukiolaisen kanssa moneen kertaan katsomaan luonnon upeita yksityiskohtia. Samalla keräilin talviasetelmiin risuja ja käpyjä. Rasavili puolestaan oli niin onnellinen villistä vapaudestaan, että juoksi tälläkin suoalueelle kahdeksikkoa kuin paraskin ravuri. Meillä oli hyvin onnellinen koira!

Kotona sitten iskikin urvahdus. Ei meihin vaan Rasaviliin, joka syötyään oikein lösähti olohuoneen matolle kauneusunille. Me lukiolaisen kanssa ryhdyimme siivoamaan ja vaihtamaan järjestystä hänen huoneessaan. Samalla putsasin myös uimarin huoneen. Lukiolaiseni on niin mahtava persoona, että tässä kuulkaa äitinä vaan ihmettelee, miten mainio nuori meillä onkaan. Tyttö on taiteellinen maailmanparantaja, mutta omaa kunnon maalaisjärjen ja SUUREN sydämen. Hänen kanssaan voi keskustella ja jopa väitellä rakentavasti asiasta kuin asiasta.

Samaan aikaan kun me siivosimme, kuopus kauhoi mitaleja IKM-kisoissa tasaiseen tahtiin. Ylpeä isähenkilö naputteli meille väliaikatietoja perhe WhatsAppiin, jota myös Turussa opiskeleva esikoisemme ( entinen kilpauimari hänkin) pysyisi perillä pikkuveljen vauhdista. Täällä on siten eri puolella suomea hurrattu ja ihmetelty perheen voimin kuopuksen kehittymistä ja valtavaa intoa.

Tarkoituksena oli "hitaasti hiihdellä" tämä päivä, mutta pitelemättömälle pyryharakkaluonteelleni se on vähän turhan mahtipontinen haave. Ulkoilun ja siivoilun jälkeen tein meille gluteenitonta kasvispizzaa. Lihaa ei siis edelleenkään tee mieli, joten mennään nyt sitten kasviksilla siihen saakka kun hyvältä tuntuu. Mikään ehdoton nollalinja minulla ei ole tässäkään asiassa. Juuri nyt vaan liha tuntuu huonolta ajatukselta.

Lukiolainen puolestaan tarjosi jälkiruuaksi itse leipasemaansa Snickers-kakkua, joka oli ihan mahdottoman hyvä herkku. Illan ohjelmassa on vielä haudoilla käynti ja lukiolaisen hakeminen töistä. Tarkoituksena on myös katsoa lisää Siltaa ja ehkäpä aloittaa yksi pieni sisutus/askartelu-homma. Kuopuskin ui vielä pari matkaa ja toki ne on Livetimingista tsekattava. JÄNNITTÄÄ!
 
Leppoisaa lauantaita teille kaikille!
 
Ps: Kysymys kasvissyöjille: voiko olla totta, että nyt reilun kuukauden jälkeen aineenvaihduntani on jotenkin muuttunut? Olen aina ollut kova hikoilemaan fyysisissä suorituksissa, mutta nyt kun tulen juoksemasta, paita on tuttuun tapaan märkä, mutta hiki ei tuoksahda ei sitten oikeastaan miltään- JES!
Sama huomio hiusten kanssa, niiden rasvoittuminen on paljon hitaampaa. Johtuuko tämä tosiaan ravinnosta? Ihoni ei myöskään kuiva niin mielettömästi kuin aiemmin. Atopiasta en toki ole päässyt eroon, mutta muutos on selkeä. Aika hurjaa...