.

.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Puhutaanpa rahasta, tai vaikka sen puutteesta


Meillä jokaisella on varmasti tuttavapiirissä henkilö, joka on hyvin kiinnostunut kanssaihmisten varallisuudesta sekä siitä, mitä mikäkin asia on maksanut. Nämä henkilöt odottavat innolla verotietojen julkaisua ja listaavat sieltä kaikki puolitutukin, joiden tuloista on sitten kiva avata keskustelua. Pari viikkoa sitten iltapäivälehdistössä oli maakunnittain listattuna kaikkien 100 000e/vuosi  ( tai yli) ansaitsevien henkilöiden nimet ja ennen kaikkea eurolleen ne TULOT . Voi, miten näistä riittikin juttua ja oikein herkkupaloja olivat niiden henkilöiden kohtalot, jotka " Eivät enää pääsekkään tuonne isorikkaiden listoille!"
Minua tämä aihealue jotenkin ahdistaa ja tympii. Ylipäätään raha on niitä harvoja asioita maailmassa, joka saa minut typertyneen oloiseksi. En ymmärrä talousasioista mitään. Minun kukkarossani rahaa joko on tai sitten sitä ei ole. Eikä minua kiinnosta yhtään, onko naapurillani enemmän vai vähemmän rahaa kuin minulla. ( Tai siis kiinnostaa sen verran, että toki autan, jos apua tarvitaan ja jos kukkarossani on sitä rahaa...)

Enkä todellakaan ole tuolla varakkaiden listalla. Toisaalta tiedän, että jos olisin varakas, ei se minusta tekisi ihmisenä yhtään tämän huonompaa/parempaa. Minulla on ystäväpiirissäni sekä varakkaita että meitä keskituloisia ihmisiä. Lisäksi ystäviini kuuluu pari henkilöä, jotka ovat tietoisesti valinneet ekologisen elämäntavan ja elävät mahdollisimman vähän ympäristöä kuluttaen ja kuormittaen. Kaikki he ovat loistavia tyyppejä. Raha ei minun kokemukseni mukaan määritä ihmisen koko persoonaa. TOKI, jos rahaa on äärimmäisen vähän, se hankaloittaa elämää ja normaalia arkea. Ihan varmasti rahattomuus pitkällä aikavälillä johtaa uupumukseen sekä altistaa  fyysiseen/psyykkiseen sairastumiseen ja syrjäytymiseen. En voi muuta kuin kuvitella, miltä tuntuu joka päivä laskea euroja ja miettiä, mistä saa rahat ruokaan tai mistä löytyy lapselle, mieluiten ilmaiset, ulkovaatteet. Tämän vuoksi kiikutankin mieluusti jälkikasvultani jääneitä vaatteita ja tavaroita keräyksiin ja muistan myös aina joulun alla puntata Ikean kassin kukkuroilleen pestyä ja ehjää vaatetta ja tavaraa. Enempään en pysty, mutta haluan edes jotenkin olla tukena. Tiedostan olevani etuoikeutettu keskituloinen ja silloin vaan on autettava niitä, joilla ei ole kaikki näin ok.

Aina välillä haaveilen lottovoitosta. Maksaisin pois velat ja auttaisin omia lapsiani saamaan ensimmäiset omistusasunnot. Minulla on myös muutama rakas ihminen lähipiirissä, joita haluaisin ilahduttaa vaikkapa maksetun remonttireiskan tai ulkomaanmatkan muodossa. Ihan varmasti veisin Ensi- ja turvakotiin säkillisen leluja ja kysyisin kaupungin sosiaalitoimesta, mihin osoitteeseen voisin antaa ruoka-apua. En usko, että raha tekisi minusta pisipään. Tekisikö sinusta? En usko. Raha ei ehkä tee onnelliseksi, mutta kyllä se värittäisi omaa ja lähimmäisten arkea laajemmalla paletilla;)
 
Vauraus on onneksi moniuloitteinen käsite. Jokapäiväisen leivän lisäksi henkinen vauraus on rikkautta, jota haaliaksesi et välttämättä tarvitse kasoittain maallista mammonaa. Luonto, ystävyys, rakkaus, kirjat, keskustelut, läheisyys...ja vaikkapa tämä ihana auringonleikki kotona.
 
Tänään koin olevani hyvin onnellinen ja rikas. Ja se kukkaro: aika tyhjältä näyttää taas, mutta johan se on tilipäivä ylihuomenna! ( Tiedän: kaikilla ei ole eikä tule olemaankaan tilipäivää, joka auttaisi rahattomuudessa tai konkreettisesti helpottaisi nälkää. Tämä saa minut joka kerta surulliseksi, mutta maailmantuskassa piehtarointi ei johda mihinkään. Lähimmäisenrakkaus on tekoja ja tekoihin kannustan itseäni ja teitä lukijoita. Aloitetaan vaikka siitä joulupatakeräykseen osallistumisesta, mutta tehdään oikeasti jotain hyödyllistä!)

10 kommenttia:

  1. Ihana postaus <3 Kyllä raha on välillä tiukilla, mutta ei nyt ihan oikeasti kumminkaan. Katto on talon päällä ja ruokaa on. Kiva on joskus muistaa vähävaraisempia <3 Tuntuu kuin sais itsekin, kun muille antaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan saa olla onnellinen siitä, että on koti ja ruokaa...
      Maailmaon eriarvoistunit vauhdilla...

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus, kiitos sinulle. On hyvä ravistella välillä itseään ja muita, muistuttaa siitä, että jokaisella keskituloisellakin on jotakin pois annettavaa. Ja jokaisen lähipiirissä on ihmisiä, joilta vastaavasti puutuu paljon jokapäiväiseen elämään tarvittavia asioita.

    Omastaan antaminen on toisille helppoa, luontaista, toisille äärimmäisen vaikeaa. Mielestäni vastuu lähimmäisistä menee sen edelle, että kokee ansainneensa joka euron, jonka eteen on tehnyt työtä. Se ei vaan ole niin. Sitä paitsi antaessaan saa. Hyvä kiertää aina jotakin kautta antajalle itselleen takaisin. Eikä sen tarvitse jäädä "velkaa", jota autetaan.

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne pohjoiseen. Rasavilille muiskaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! On taitolaji myös pystyä vastaanottamaan apua. Me suomalaiset niin perin helposti pelkäämme jäävämme kiitollisuuden velkaan. Joskus haavelen aidosta yhteisöllisyydestä, jossa avun antaminen ja vastaanottaminen arjessa on vain osa normaalia toimintaa...

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Itselläni on aivan samantyyliset ajatukset.

    VastaaPoista
  4. Aika samoilla taidetaan mennä täällä! En minäkään juorukalenterin listalla ollut, eikä voisi vähempää kiinnostaakaan ketkä siellä olivat naapurustosta ja tai lähipiiristä. Voi olla että taloudellinen puoli on kunnossa, mutta elämässä on muutakin kuin raha: onnellinen perhe, rauhallinen mieli, ajalle annan arvoa vanhemmiten aina vain enemmän - ajalle jolloin voin tehdä sitä mitä oikeasti haluan. Rahaa on sen verran että pärjätään ja pikkuisen aina säästöönkin saan laitettua.

    Noihin samoihin keräyksiin osallistun, joulupataan, SPR:n konttiin vien hyväkuntoista tavaraa, meilläpäin on kaupoissa ollut sellainen 'joulukukka yksinäiselle' -keräys, lahjakeräys varattomille perheille (paketti siis lapselle, uutta tavaraa jotain kivaa paketoimatta että varattomankin perheen lapsi saa joskus jotain omaa ja uutta, meikit murkkutytöille on ollut hyvin suosittuja!).

    Tilipäivä mullakin on, toukokuun alussa tili vain pienenee: meillä oli YT:t, yksi irtisanottiin huhtikuun lopusta, yksi jäi osa-aikaeläkkeelle ja me kaksi onnekasta saimme pitää työmme lyhennettynä -20 %, en tiedä olenko siitä iloinen vai surullinen, olen jo niin vanha että lyhennetty työaika on paikallaan, mutta lyhennetty tilipussi lyhentää eläkettänikin koko lopun eloani...ehkä silti pärjään. Olen oppinut elämään 'suu säkkiä myöden'.

    Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritän kovasti oppia tuohon " suu säkkiä myöten" elämiseen. Säästän eläkevakuutukseen ja muutoinkin. Helppoa tai mukavaa se ei ole, kun tulot eivät ole suuren suuret. Ajattelen kuitenkin tätä hetkeä pidemmälle... Haluan elää mukavaa arkea myös tulevaisuudessa.

      Poista
  5. Hienosti kirjoitettu!
    Ihan samoja ajatuksia täälläkin. Meilläkään ei ole paljon rahaa, mutta pienestäkin säästämällä sitä saa kerrytettyä. Itse olen myös törmännyt siihen, että miksi emme käy siellä ja täällä, miksi aina säästämme ja ja... no, kun sitä rahaa ei ole liiemmälti ja jos joskus haluaa jotain suurempaa, niin rahaa täytyy säästää. :D

    Itse olen nyt äitiyslomalla ja tässäpä sitä on huomannut, miten hyvin sitä saa laitettua sukan varteen ja loihdittua ruokaa kaappien sisällöistä hyvinkin pienillä ratkaisuilla. Kun käy harvemmin kaupassa, niin ei tule tehtyä niin heräteostojakaan. Samalla yritän laittaa säästöön sille ajalle, kun vanhempainvapaa loppuu, jos pystyisin jäämään vaikka hetkeksi hoitovapaalle. Ja jos en jää, niin onpahan sitten ainakin säästetty johonkin muuhun. :)
    Minä myös harrastan tuota kierrätystä ja annan tai myyn edullisesti pois itselle "turhia" tavaroita. Paljon olen lahjoittanut vuosien varrella.

    Luin vielä tuon sinun viimeisen kommentin. En säästä eläkevakuutusta, mutta ihan samoja ajatuksia muutoin. :)

    VastaaPoista
  6. Asiaa kirjoitit :) Ei meilläkään raha puussa kasva, mutta ei voi sanoa, että olisi sen puutettakaan. Kyllä täälläkin jouluna muistetaan vähävaraisia. Yhtenä jouluna laitoimme työkaverien kanssa keräyksen pystyyn ja veimme yhdelle vähävaraiselle perheelle joulun. Lapsille kaikkea tarpeellista, vaikkakin oli käytettyä. Lisäksi veimme ruokalahjan. Tuli hyvä mieli.

    VastaaPoista