.

.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Kodin TO DO- lista vuodelle 2017- IIK!



Niin se vaan vuosi vaihtui ja on jälleen aika pohtia vuoden 2017 kodin remppa ynnä päivitystarpeita. Omakotitaloasujan ei todellakaan tarvitse miettiä, mihin rahansa käyttäisi! TO DO-listalla olisi pari niin hervottoman kallista juttua, että jätän ne surutta tuonnemmaksi. Mennään tämä vuosi näillä, jotka on mahdollista toteuttaa:)
 
1. VAATEHUONEEN TEKEMINEN ihan minulle itselleni Muutimme tähän taloon pian 10- vuotta sitten. Täällä oli yläkerrassa valmiina aihio, josta oli pitänyt tulla vaatehuone, mutta joka oli päätynyt rakentajaperheen sisävarastoksi. No, me jatkoimme samaa perinnettä ja tuo tila on kammottava rytökasa... HÄVETTÄÄ! Meillä on muutoin kyllä paikat järjestyksessä ( seliseli). Nyt päätin aloittaa remppaproggikset tästä kohteesta. HALUAN ja ANSAITSEN omille vaatteilleni vaatehuoneen. Harmikseni en voi sijoittaa tähän Sovellan tai Elfan kalliita kokonaisuuksia, sillä nyt tarvitaan niukan budjetin ratkaisuja. Minulla on kuitenkin idearikas mieli ja kaksi taitavaa kättä. TÄSTÄ TULEE HYVÄ!!
 
2. TUULIKAAPIN JA ETEISAULAN FIKSAUS Tuulikaappi tarvitsee pintoihinsa uuden maalin ja lattiaan aion käydä teettämässä sopivan kokoisen maton. Eteisaulaan mietin yhdelle seinälle tapettia, johon olen ihan rakastunut. Haluaisin myös uuden kenkäsäilytystavan sekä Rasavilin vermeille kivan naulakon. Ideoita on jo päässä muutamia, mutta ensiksi budjetoin vaatehuoneeseen.
 
3. KUOPUKSEN HUONE Poitsu menee yläasteelle elokuussa ja sovimme, että hänen huoneensa pinnat uusitaan. Tarvitaan siis tapettia ja maalia. Meiltähän tämä käyttää! Lisäksi poika toivoi uutta työpöytää. Tämä remppa jää pakostakin kesälomalle.
 
4. RATIAN RUOKAPÖYDÄN JA EHKÄ MYÖS TUOLIEN KUNNOSTUS Meillä on 24v- vanha Ratian SAARISTO- ryhmä. Nyt haluaisin ottaa sen naftaliinista ja palauttaa päivitettynä käyttöön. Odotan lämpimiä kesäpäiviä, sillä suostun tähän projektiin vain ulkotiloissa. Hiomapöly ei tee hyvää allergikolle:)
 
5. KASVIHUONEESEEN VÄRIKIVILATTIA ja POLULLE LISÄÄ KEKKILÄN PYÖREITÄ KIVIÄ Saas nähdä, riittääkö rahat...
 
6. AIDAN MAALAUS Auttaisikohan lapset? Inhoan tätä työtä:(
 
7. SYKSYLLÄ UUDET PORROSMATOT YLÄKERTAAN JA YLÄKERRAN AULAN MAHDOLLINEN MAALI/TAPETTI/SISUSTUSPÄIVITYS
 
8. JA OSTETTAVAA: olkkariin kiva, laadukas ynnä ajaton pöytälamppu. Telkkarihuoneeseen samoin saatesanoin kattolamppu.
 
TO DO -lista on jälleen ihan kattava ja toivon ehtiväni ( ja budjetin taipuvan) edes puoleen noista suunnitelmistani. Pientä takapakkia koin eilen, kun pyykinpesukoneemme alkoi pitämään omituista, korisevaa ja klonksuttavaa ääntä. Lopuksi kone kieltäytyi linkoamasta. Mies jutteli koneelle mukavaia ja ehkä myös teki jotakin taikatemppuja. Tänään kone on pessyt, mutta pitää välillä edelleen melkoista örinää. Onneksi Gigantissa ja Expertillä on ihan hyvät alet. Lienee pakko käydä miehen kanssa pyykkäriostoksilla. PLÄÄH!
Vaatehuoneprojektin aloitin tänään. Odottakaas vaan: saatte tästä helkutinmoisesta kaaoksesta kuvamateriaalia!
Pakkasterveisin: Oulun Puuha Pete

18 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta!:) Ainahan pitää olla jotain suunnitteilla, ei se mitään, vaikkei kaikki suunniteltu toteutuisikaan ainakaan saman tien! Oli jotenkin ihanan innostavaa lukea tätä sun listaa...ehkä mä kirjoitan omani jossain vaiheessa. Muistuu sitten paremmin mieleen, kun on kirjattu ylös!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja jokaisen kohteen valmistuttua täytyy muuten muistaa palkita itseään! Silloin remppainto säilyy.

      Poista
  2. Siinäpä riittää touhua tälle vuodelle. Nyt kun aloittaa on jo joulukuussa valmista :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes. Vaatehuone valmistunee huomenna. Tästä se homma lähtee etenemään:)

      Poista
  3. Oma vaatehuone kuulostaa niin luxusjutulta! Ottaisin!
    P.T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee kierrätys ja nuukailuvaatehuone, eli luxusta saa etsiä. Odotan silti innolla omaa tilaani:)

      Poista
  4. Kivoja juttuja olet listannut!Tuostahan tulee pian unelma,kun saat oman vaatehuoneen!Meille tarvis myös eteiseen uuden maton,sain vinkin sun listasta!Jos löydät hyvän,niin vinkkiä tänne blogiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna etsin kivan maton vaatehuoneeseen, jonka saanen huomenissa myös valmiiksi. Ilmoittelen sitten, mistä eteisen matto löytyy:)

      Poista
  5. Onpas kivoja ja meillekin niin ajankohtaisia juttuja listattuna! Mielelläni näkisin/ lukisin etenkin tuosta vaatehuonerempasta ja eteisen/ tuulikaapin kunnostamisesta, ne nimittäin molemmat olisivat meilläkin ajankohtaisia...

    Ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Hienot suunnitelmat! Meilläkin mennään tänä(kin) vuonna remontti edellä :D Onni on omistaa vanha talo ja mökki ;) Eipähän käy aika pitkäksi ja lompakko paksuksi!

    Onnellista alkanutta remppavuotta teillekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellista remppavuotta myös sinulle! Kyllä se kerrostalo aina välillä niin houkuttelisi, mutta ehkä sitten joskus! Kerrostalon parvekkeelle kun ei mahdu kasvihuone ja trampoliini. Myös paimentava corgi on aika toivoton kerrostaloasukki:)

      Poista
  7. Ihana lista, rakastan listoja. Mulla kans mielessä jotain kotiin liittyvää tälle vuodelle. Mukavaa uutta vuotta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös olen "listaihminen". Töissä toimii hyvin ja asiat tulee tehtyä. Sama onnistuu myös kotihommissa :)

      Poista
  8. Vaatehuoneen teko omille vaatteille kuulostaa paljon houkuttelevammalta kuin huopakaton uusiminen mikä meillä olisi edessä ensikesänä.

    Meillä pitäisi päivittää keittiö, kylpyhuone ja vessa. Ihanan halpaa, ja siirretään tulevaisuuteen. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pitäisi maalauttaa talo. Itse ei pystytä, kun minulla on järkyttävä korkeanpaikan kammo ja mies selkävaivainen. 8000e maksaisi, joten ei maalauteta:) Viime talvena teimme keittiörempan ja todellakin: ihanan halpaa;)
      Kukakohan sponssaisi ikuisesti remontoivia ihmispoloja?

      Poista
  9. Meillä ihan samanlaista listaa kodin remontista meneillään. Listoja on kiva tehdä ja voi sitä tunnetta, kun saa vetää viivan yli!! : ) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Meilläkin on nyt 11-vuotias talo ja haluaisin tehdä ainakin vessaan remontin. Meillä on teräksinen allas wc:ssä enkä tykkää siitä yhtään. Tekisi mieli maalata myös pari seinänpätkää.

    VastaaPoista