.

.

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Puhutaanpa makkarasta, VATSAMAKKARASTA!


Aikalailla vuosi sitten alkoi vanhempieni vakava sairastelu. Meille siskoksille se tiesi yövalvontaa, suruja ja huolia. Tätä blogia seuranneet muistanevatkin, että talvi oli surujen talvi...
Ihmiset reagoivat suruun eri tavoin. Minä reagoin itselleni hyvin tyypilliseen tapaan SYÖMÄLLÄ.

Havahduin tilanteeseen toukokuun puolissa välin, kun siivosin vaatekaappeja. En kertakaikkiaan näyttänyt itseltäni  missään kesävaatteessani. Puntarilla käynti paljasti karmivan totuuden: painoa oli tullut vuodessa lisää KAHDEKSAN kiloa. ( Tein Sara Forsbergit, vai oliko se niin, että Sara lihoikin 13kg?)

Paino tuli hiipien. Kun itketti, suklaa auttoi. Kun hermostutti, söin chipsejä. Muutoinkin tuntui vähintään kohtuulliselta palkita itseään milloin mistäkin syystä hyvällä ruualla. Jos tästä nyt jotakin positiivista yrittää hakea, niin ainakin se, etten missään vaiheessa ole jättänyt liikkumista. Olen ulkoillut, käynyt kuntosalilla ja hyödyntänyt arkiliikuntaa joka päivä. Askelia päivääni tulee helposti 13-15000. 

Ylioppilasjuhliin leivoin valtavasti herkkuja, mutta maistelin niitä vain vähän. Nyt on menossa kahdeksas päivä tiukempaa ruokailua ja olo alkaa pikkuhiljaa tuntua seesteisemmältä. Näin keliaakikkona oli helppo jättää leipä pois kokonaan ja siinä samalla myös leivotut herkut. Sokerinhimo on kuitenkin melkoinen ja irtokarkit pyörivät viimeksi eilen ennen nukahtamista verkkokalvoillani. On se jännä, miten ihminen voikin jäädä riippuvaiseksi noinkin turvalliselta tuntuvaan asiaan kuin sokeri.

Myös kahvinjuonnin olen jättänyt minimiin ja litkinyt vihreää teetä. Muutoin mennään tavallisella kotiruualla, runsaalla liikunnalla ja kovalla motivaatiolla. Tavoitteena on saada nuo extramakkarat pois syyskuun puoleen väliin mennessä, eli mitään superdiettejä en todellakaan aio harrastaa. Näin 46-vuotiaana sitä tuntee jo kehonsa ja tietää, että pikalaihdutus tuo kilot äänennopeudella takaisin.

Olo on siis varsin toiveikas ja haaveilen jo syksyä ajatellen uusista farkuista ja itseni näköisestä minästä. Minä pystyn tähän!


ps. Ai miksikö Rasavilin kuva on tuossa alussa? Rotumääritelmän mukaan Corgit ovat taipuvaisia pulskuuteen, sillä ne rakastavat herkuttelua. Koira ja emäntä ovat siten tässäkin asiassa varsin samanlaisia:)

8 kommenttia:

  1. Olen myös tunnesyöppö. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ei vaan naurata enää sitten, kun kaikki vaatteet puristaa. Painoa pitää puottaa myös minun.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Tällä iällä lihoo niin helposti, itse olen samanlainen tunnesyöppö.
    Onnistut kyllä, itsekin epäröin painonpudotustani, mmutta keväästä tähän päivään olen saanut karistettua 6-7 kg vain syömällä terveellisesti ja vähentämällä herkkuja, likkuminen on ollut vain arkiliikuntaa, mmutta askelia mullakin tulee helposti 10000.20000 päivässä touhuillen.

    Tsemppiä sinulle ja parempaa kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aineenvaihdunta ei tosiaan ole enää sama. Tuo liikkeellä oleminen onneksi estää ihan mahdottoman lihomisen, mutta kyllä sitä painoa silti kertyy. Hitsit, nyt vaan on pudotettava nuo kilot.

      Poista
  3. Surusyöjä ja ilosyöjä ilmottautuu tässä. Tiedän tunteen ja olenkin nyt ollut onnekas, että olen saanut pyöräillä niin talvella kuin kesälläkin työmatkat, ei ole lisää onneksi kiloja tullut :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ruoka on ihana asia👍🏻 En minäkään mässäilemällä mässäile, mutta minkäs voit, kun maistuu!

      Poista
  4. Täällä on kaksi tunnesyöppöä, Palvelijatar ja minä. Aina on syy syömiseen ;) Pikadieetit ei ole ratkaisu, ne kilot tulevat takaisin aina kavereiden kera. Maltilla ja järjellä homma hoituu, päättäväisyyttäkin tarvitaan. Palvelijattarella ei ole kaikkein vahvin motivaatio, kun sillä on ikää ja se sallii lääkärin mukaan kuuden kilon ylipainon ihannepainoon nähden. Kahdeksan kilon päässä olisi se ihannepaino... taas kerran. Kilot jotenkin hiipii salakavalasti takaisin vaikka muka elää ihan terveellisesti ja syö 'oikein'.
    Terveisiä Rasavilille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Hitaasti hyvä tulee ja sitten voi tyytyväisenä ostaa vähän uusia vaatteita.
      Rasavili kiittää terkuista ja lähettelee virtuaalirapsutuksia sinne!

      Poista